22. helmikuuta 2015

Kolmen ruokalajin lounas


Tämä sunnuntai on tullut löhöilyn sijaan käytettyä keittiössä puuhaten ja sen jälkeen syöden. Oltiin annettu Miikan perheelle joululahjaksi kutsu meille kolmen ruokalajin päivälliselle ja tänään oli aika toteuttaa lahja. Päivällisen sijaan ajankohdaksi valikoitui kuitenkin lounasaika. Alkupalaksi tarjoiltiin tomaatti-mozzarellabruschettaa, pääruoaksi siikaa aasialaisittain uunijuuresten kera ja jälkiruoaksi oli appelsiinisuklaakakku. Ruoat upposivat kohtuullisen hyvin kaikkien suihin ja itse myös tykkäsin kovasti!


Jälkiruoka oli tällä kertaa omalla vastuullani ja tämän vuoksi lähdin suunnittelemaan tarjoiltavaa jo eilen. Toiveissa oli löytää sopiva resepti, joka yhdistäisi appelsiinin ja suklaan. Pohdin ensin tekeväni jotain pienempää suupalaa kaikille, mutta päädyin kakkuun meidän suuren väkiluvun vuoksi. Oli paljon helpompi tehdä suoraan iso kakku seitsemälle, koska syöjiäkin oli paljon. Oman vyötärönympärykseni harmiksi kakkua jäi jäljellä yksi neljäsosa, ou nou ;) 

Päästiin maistamaan jälkiruoan kanssa myös muistaakseni jotain limoncello-likööriä, joka sopi yllättävän hyvin kakun kaveriksi. Pullossa oli hauskasti laitettu hana alaosaan, mitä kautta juoma oli mahdollista kaataa. Se tosin toimi vain kun korkki oli auki!

Nyt maha pullollaan ja koiralenkki takana on hyvä vähän köllötellä ja harkita vielä salilla käyntiä. Kuulostaa hieman utopialta, mutta katsotaan mihin sitä päätyy. Leppoisaa sunnuntai-iltaa! :)

18. helmikuuta 2015

Kaivopuiston pureva pakkanen


Oltiin pari päivää sitten koko konkkaronkan kanssa Kaivopuistossa kiertelemässä kaakaokupit kädessä. Rannassa oli yllättävän kylmä tuuli ja tuntui, että naama jäätyy ihan pystyyn. Muuten seutu oli kaunis ja oli mukava ihastella aurinkoista pakkaspäivää vielä valoisan aikaan. Nyt on tosin aurinkoisia päiviä ollut enemmänkin, mikä on aina tervetullutta.



Meren läheisyys on kyllä huippuasia näin Etelä-Suomessa. Ei sitä oikeasti aina ihan tajuakaan kuinka onnekas on, että saa asua niin lähellä merta. Kääntöpuolena siinä on kuitenkin merituulen raadollisuus, joka muuttaa pikkupakkasen purevaksi, jäätäväksi ilmaksi. Ihan kuin meri yrittäisi näyttää jotenkin omia voimiaan uhittelemalla sen kaiken kylmyyden kanssa! Jos meille joskus tulee mökki veden ääreltä niin valitsisin meren sijaan järven. Järvi on jotenkin rauhallisempi versio ja turvallisemman oloinen.


Viimaisen meren sijaan on pakkasilmojen ulkoiluun asteen verran sopivampi lähiseudun metsät, joissa on kaunista sielläkin, mutta ei ihan niin kylmä.  Siellä voi ihailla lumisia puita ja katsella kivoja maisemia, mutta tietysti parasta on jos pääsee molempiin! Täällä Espoossa se on mahdollista vaikkakin onhan tuossa hieman matkaa molempiin. Voin kuitenkin tarvittaessa kävellä sekä metsään että meren äärelle. 

Välillä (usein) huomaan höpöttäväni paljon ulkoilusta. Se on totta, että tykkään siitä kovasti. On kuitenkin myös monia päiviä, jolloin en yhtään jaksaisi lähteä koirien kanssa kävelylle. Saattaa väsyttää, olla kylmä tai muuten vaan fokus on jossain muualla. Varsinkin niinä päivinä otan usein yhteyttä naapurissa asuviin koirallisiin kavereihin ja kutsun heidät mukaan kävelylle. Yhdessä kävely on paljon hauskempaa ja tunti hurahtaa vauhdilla. Toisinaan taas saatan todeta, ettei tämä päivä ole minua varten ja hyväksyn lyhemmät lenkit. Ei aina tarvitse jaksaa kävellä kuuhun ja takas. :)


Viime postauksen yhteydessä esitettiin toivetta koirakuvista, niin tässä tulee nyt ainakin muutama. Koirapojat olivat aika yli-innoissaan meidän seikkailusta Kaivopuistoon ja se purkautui sitten kaikenmaailman haukkumisella ja riuhtomisella.  Usein menetän hermoni siinä vaiheessa, mutta nykyään pyrin enemmän ja enemmän etsimään syitä huonolle käytökselle ja sitä kautta järkeistämään koirien omia jekkuja.

Koirien kohdalla energiapiikki on esimerkiksi usein juuri iltapäivisin varsinkin jos ne ovat olleet yksin kotona työpäivän ajan. On luonnollista, että ne purkavat energiaa riehumalla heti päästessään ulos, jos sitä energiaa ei saada ensin purettua muuta kautta. Siksi onkin hyvä vaatia koirilta ennen lenkkiä jotain, esimerkiksi istumista, katsetta tai tassua, jotta löytyy kontakti ihmisen ja koiran välille. Lenkistä tulee paljon helpompi pienen kontaktihetken jälkeen.


Näistä kuvista tuli kyllä yksiä talven lempparikuvia taas, hyvä muisto kivasta iltapäivästä poikien kanssa! :) Toivottavasti kuvat tuottivat iloa muidenkin iltapäivään!

15. helmikuuta 2015

Aurinkoinen sunnuntai


Onpas ollut ihana ilma tänä sunnuntaina. Pakkanen on tullut takaisin, mutta niin on kauan kaipailtu aurinkokin. Kuulemma sitä jatkuisi vielä muutaman päivän verran, ei paha jos se pitää paikkaansa. Olin tänään tietysti metsälenkillä koirien kanssa sillä kuka nyt haluaisi ehdoin tahdoin missata aurinkoa! :) Sattumien kautta aika koiralenkkeilyyn oli astetta verran lyhyempi kuin oli ajatus, mutta onneksi ehdittiin sinne lopulta kuitenkin ja sain vielä kaverista ja hänen koiristaan hyvät seuralaiset.



Nyt vaivaa perinteinen sunnuntaimasistelu, kun kaikki kiva loppuu taas :D Mutta toisaalta jos tykkää koulustaan ja työstään niin ei kai pitäisi valitella sunnuntai-illalla? Vapaapäivät on vaan aina niin jees, ettei malttaisi lopetella. Onneksi ensi viikolla on toisesta koulusta loma/tenttiviikko, niin saan viettää asteen verran kevyemmän viikon sillä en itse joudu mihinkään tenttiin. Tulee tarpeeseen tähän väliin ja toivon, että saadaan tätä kodin eteisprojektiakin taas vähän etiäpäin. 


Leppoisaa sunnuntai-iltaa itse kullekin ja mukavaa pian alkavaa uutta viikkoa!

13. helmikuuta 2015

Matkamuistoja Krabilta Thaimaasta

Tasan kuukausi sitten palasimme Thaimaasta takaisin talviseen Suomeen. Nyt tuntuu jo, että reissusta olisi ikuisuus ja lomapöly on haihtunut harteilta tuoden arjen tilalle. Olen yrittänyt jo pitkään tulla laittamaan tänne vielä lisää reissukuvia, mutta samalla olen huomannut monien puuttuvan. Vaikka siskoni ei vieläkään ole saanut muutamia lähettyä, niin keräsin yhteen kuitenkin aikamoisen määrän kuvia! :) Osa jääkin sitten omiksi muistoiksi, joita voi katsella myöhemmin vuosien varrella.

Suosittelen nappaamaan kahvikupposen tai jonkun hyvän rooibosteen kätöseen ja istahtamaan alas. Tervetuloa virtuaalimatkailemaan Krabille!










Mitä jään Thaimaasta sitten kaipaamaan? Lämpöä, iloisia ihmisiä ja aurinkoa noin ainakin aluksi. Lisäksi lomailu, kirjojen lukeminen ja hedelmät oli aika mahtava juttu. Uiminen on ihanaa, hieronnat aivan luksusta ja uusien kokemusten saaminen mieletöntä. Thaimaassa ikävä tuli ainoastaan omaa pikkuperhettä, silloin tällöin suomalaista perusruokaa ja hyvin ilmastoitua kuntosalia. Muuta en ihan heti keksi kyllä kaivanneeni, kyllä siellä asiat aika hyvin oli. :) Mitä nyt ystävät tietysti myös puuttuivat, mutta hyvä matkaseura korvasi sen kyllä! Vaikka viihdyin Thaimaassa äärimmäisen hyvin, en uskoisi pystyväni asumaan siellä kuitenkaan pidemmän päälle.

'
On muuten kummallista, että matkakuume on taas palannut. Pitkien lentojen jälkeen olin ihan varma, etten innostuisi lähtemään mihinkään aikoihin, mutta nyt kutkuttaisi taas kovasti. Mitään sen kummempaa ei ole mahdollisuus tähän väliin kyllä toteuttaa, mutta hauskahan se on haaveilla. Yhtenä päivänä haluan takaisin lämpöön ja toisena haaveilen taas Alpeilla laskettelusta ja ihanasta mökistä siellä. 

Samoin nyt kevään kynnyksellä, kun aurinko on paistanut aina kaksi kertaa, alan haaveilla jo kesästä. Olisi kiva päästä purjehtimaan, mökkeilemään ja nauttimaan kivoista keleistä. Todellisuus lävähtää kasvoille siinä vaiheessa, kun tajuaa ettei tämä tule ihan heti tapahtumaan, mutta kivahan se on miettiä. Välillä kun näen jonkun kesäkuvan niin pystyn lähes haistamaan kesän tuoksun ja kuvittelemaan kaiken kesäisen ympärilleni. Enää muutama kuukausi niin tämäkin on taas totta.
















Tiger Cavelle kiipeäminen oli kyllä aika työn ja tuskan takana. Ajattelin, että aika hyvän peruskunnon omaavalta ihmiseltä se sujuisi hienosti, mutta kyllä se aika tuskaista oli! Jalat vaan tärisi ja hiki valui. Jouduttiin pitämään monia taukoja ja hetkellisesti oli usko ylöspääsemiseen koetuksella. Luovuttaminen ei kuitenkaan ollut vaihtoehto, sillä a) tiesin maisemien olevan huikeita ja se olikin totta, b) sinne kiipesi ei-urheilullisen näköisiä ja oloisia ihmisiä. Tässä vaiheessa pitäisi varmaan sanoa, ettei tehnyt tiukkaakaan, mutta olihan se aika hemmetinmoinen puristus. Ens kerralla uusiksi!








Oli muuten aika jännä yksi melontareissu, jossa päästiin melomaan tuommoiseen tippukiviluolaan sisään. Ylemmässä kuvassa jätettiin kanootit parkkiin ja käveltiin, mutta alemmassa melottiin ihan luolan läpi vain. Hieman ehkä jännitti mitä siellä vedessä saattaa olla, mutta ei sieltä kukaan ainakaan pilkistänyt. Jossain opaslehtisessä luki, että jollain noista melontaretkistä saattaa nähdä vedessä "giant water monitor lizards", jotka ovat aika isoja, mutta vaarattomia. Me ei niitä nähty, luojalle kiitos siitä.


Iltaisin käytiin usein kaupungilla kiertelemässä ja syömässä. Tuolla oli pukeutuminen lämmön takia niin helppoa, sillä valitsin aina mahdollisimman ohuen ja kevyen hameen. Pitkiä housuja ei voinut todellakaan pukea päällensä ja neulekin oli turhaa. Tämä oli kyllä yksi harvoista lomakohteista, jossa ei tullut yhtään edes viileä iltaisin. Päinvastoin, silloin oli ehkä päivän miellyttävin lämpötila.

Yhdellä retkellä törmättiin malesialaisiin, jotka olivat saaneet flunssan Thaimaan "kylmästä" ilmasta. Kyllä ehkä hieman huvitti näiden henkilöiden kertomukset siitä kuinka viileää Thaimaassa on ja kuinka heillä pyörii kotimaassaan lämpötilat aina neljässäkymmenessä asteessa. Suomessa taisi olla aika monta astetta miinusta sillä samaisella minuutilla..


Siinäpä oli monen monta kuvaa meidän reissusta. Muutamien tiettyjen kuvien uupuminen harmittaa, mutta kunhan ne löydän ja saan niin voin laittaa niitä tänne vaikka muun höpöttelyn lomassa. Jaksoikohan kukaan katsoa muuten edes tänne asti näitä kuvia? Ainakin itse voin katsella sitten joskus tulevaisuudessa kun taas matkakuume pahenee ja alkaa samalla suunnitella seuraavaa reissua. 

Seuraava lämpökohde tulee varmaankin olemaan joku mihin nappaan vain oman miekkoseni, mutta sen jälkeen voisi taas mennä isommalla porukalla. Krabilla oli kyllä tosi kivaa, kiitos matkalaisille vielä huippureissusta! <3

10. helmikuuta 2015

Auringonlaskun aikaan metsälenkillä


Lähdin tänään heti töiden jälkeen metsäkävelylle koirien kanssa. Saatiin mukaan kaksi koirakaveria ja näin koiria olikin yhteensä jopa viisi kappaletta. Aurinko oli jo laskemassa kauniisti kun päästiin vasta paraatipaikoille, mutta hetki ehdittiin aurinkoa kuitenkin ihailla. On ihanaa huomata päivä päivältä kuinka valoisa aika pitenee. Jos hetki sitten tuli pimeä neljältä, tulee se nyt vasta puoli kuuden korvilla. Ihan mahtavaa!

Vaikka on paljon puuhaa koko ajan, niin näitä hetkiä ei saa vaan unohtaa. Rosi + koirat + metsä = <3

8. helmikuuta 2015

Sunnuntaifiiliksellä treenikuulumisia


Moikka :) Olin eilen kuntosalilla tosiaan uusimassa korttini ja päätin samailla repäistä ja ottaa kuntosalipuolen lisäksi oikeuden myös ryhmäliikuntaan. Olen pitkään puhunut siitä, etten ehdi käymään ryhmäliikunnassa enää kaiken muun urheilun lisäksi, mutta samalla olen haaveillut venyttely-/joogatunneista leppoisille sunnuntaipäiville. On tärkeä muistaa kehonhuoltokin sen ohella, että treenaa aina niitä maksimeja. 

Eilen siis tosiaan otin hieman uudenlaisen salikortin ja päätin mennä samalla toista kertaa Mindful Body -nimiselle ryhmäliikuntatunnille. Tunti pohjautuu pitkälti rentoutumiseen, venyttelyyn ja oman kehon kuunteluun. Juuri sopiva semmoiselle päivälle, kun on edellisiltana valvonut suht myöhään.






Luulen, että tämä uusi korttilisäys on siis ihan hyvä valinta vaikka siitä saakin maksaa hieman enemmän. Yritän pystyä pitämään kaiken balanssissa ja toivon, että aikaa jäisi tarpeeksi kaikelle. Tavoitteena olisi käydä 1-2krt/vk Krav Magassa, salilla sen noin 2 kertaa (vähintään) ja kerran viikossa kehonhuoltotunnilla. Jollain viikolla yhden salikerran voi taas korvata jollain raskaammalla ryhmäliikuntatunnilla kuten esimerkiksi Body Pumpilla. 

Todellisuudessa en kuitenkaan pysty kaiken koulun, työn ja koirien ohella käymään säännöllisesti viittä kertaa viikossa kodin ulkopuolella liikkumassa, mutta jonkunlaisen hyvän kombon yritän luoda. Kiireisinä viikkoina treenit jäänee muutamaan kertaan, mutta ehkäpä sitten hieman rennompien viikkojen aikana pääsisin toiveitteni mukaan treenaamaan. Kevyemmät treeniviikot ovat kuitenkin myös todella tärkeitä, joten ihan hyvä, että niitä tuleekin jo valmiiksi aikataulujen pakottamana.

Miltäs kuulostaa tämänlaiset suunnitelmat? :)

7. helmikuuta 2015

Puuha-apina


Myöhäistä aamupäivää! :) Olen tänä aamuna puuhastellut paljon täällä kodinlaiton parissa ja yrittänyt saada kaaosta pienemmäksi. Miikka toi suurimman osan Joensuun tavaroista tänne ja nyt on koti sen näköinen. Joka paikassa on laatikoita ja sotkua, ihan liikaa tavaraa. Voi olla, etten lähde tänään käyttämään sen kummemmin aikaani niiden siivoamiseen vaan ehkäpä teen sen joku toinen päivä. Jonkun verran ehdin tossa kuitenkin jo järkkäilemään ja nyt näyttää edes pienen asteen verran siistimmältä.

Eilen oli ihan superhauska ilta. Olin esimieheni tupareissa Helsingissä ja vietin illan siis työkavereideni kanssa. Oli niin hyvät jutut kyllä ja herkullista ruokaa eli todella onnistuneet tuparit kaikin puolin. Muu porukka jatkoi sitten vielä yökerhoon, mutta itse lähdin tyytyväisenä kohti kotia :) Emmin kyllä pitkään ovella, mutta totesin ettei silloinen fiilis sopinut yökerhoiluun ja muutenkin joskus on hyvä kiittää illasta silloin kun se on hauskimmillaan. Ehkäpä ensi kerralla eksyn mukaan baariin, katsellaan sitä sitten.


Ajattelin käyttää tämän päivän tehokkaasti. Moni varmaan laittaisi jalat ylös ja ottaisi lehden käteen näin lauantain kunniaksi, mutta mikä siinä on etten pysty?! Tein jo listaa kaikesta mitä haluan tehdä, ja nyt jo melkein stressaa, ehkä vähän typerää. Viikolla jää kuitenkin niin monia itselle tärkeitä asioita puolitiehen, että sitä haluaa jotenkin kiriä kaikkea kiinni viikonloppuisin siinä onnistumatta.

Mutta mitäs listalla sitten on? No ainakin ajattelin käydä kuntosalilla, parin tunnin kävelyllä koirien kanssa ja tehdä yhden koulureferaatin. Sitten tietysti olisi kiva saada kotia edes vähän enemmän järjestykseen ja kaupassakin voisi käydä. Joudun varmaan viimeiset jättämään sitten huomiselle tai hamaan tulevaisuuteen, koska kaikkea ei aina ehdi tehdä :D Muutenkin innostun aamuisin aina kaikesta ja iltapäivällä iskee väsähdys ja motivaationpuute. Pitää siis hoitaa aina tärkeimmät pois alta, että ainakin jotain tulee tehtyä. Illalla otetaan sitten ihan lungisti Miikan tullessa töistä.

Nyt lähden toteuttamaan tätä "rentouttavaa" lauantaitani ja palailen mahdollisesti huomenna. Kivaa viikonloppua kaikille!