21. tammikuuta 2015

Pari pinkkiä vinkkiä talviseen tammikuuhun



Koska tammikuuhan on kuukausista värikkäin, halusin tulla näyttämään muutamat tämän viikon piristäjät: Lumenen Gel Effect -lakan sävyssä "Hedelmätarha" ja Power Bank -varavirtalähteen. Molemmat olen saanut lahjaksi, toisen joulu- ja toisen aikaiseksi synttärilahjaksi, mutta lienee kuitenkin sattumaa, että ne ovat vielä samanvärisetkin! Kuulun itse siihen kastiin, ettei teknisillä ominaisuuksilla ole niin väliä kunhan väri miellyttää ;D Vai mites se meni. 

Lyhyen käyttökokeilun jälkeen voin suositella molempia. Lakka tuntuu pysyvän hieman paremmin kuin normaali, tosin omat kynteni lohkeilevat niin ahkerasti, että välillä sitä on hankala todentaa. Sen lisäksi tämä lakka tuntuu asteen verran peittävämmältä kuin peruslakka. Muuten en kyllä huomaa eroa näiden gel effect- ja normilakkojen välillä, mikäköhän se niiden pointti on? Väri on kyllä kaunis mielestäni! :)

Power Bank on tosi kätevä keksintö varsinkin huonon kännykänakun omaavalle ihmiselle. Ei tarvitse stressata sitä, saako kännykän laturin kiinni jonnekin ja unohtuuko se kännykkä seuraavaksi sinne. Jos vain muistaa ottaa Power Bankin kotoa mukaansa, on ainakin yksi latauskerta taattu. I like it!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän viestiä käynnistäsi :)