27. marraskuuta 2015

Time to take a break

Moikka! Viime kerrasta onkin aikaa, taisi tulla ihan kokonaan postaamaton kuukausi väliin ja aika monta päivää sen päälle. Kynnys palata blogin pariin on aina suurempi ja lopulta sitä huomaa lykkäävänsä asiaa aina vaan. Ennen oli tapana päivitellä useastikin, mutta sitten kun se vähän jää niin tulos on tämä. Kuitenkin halusin tulla muutamia juttuja kertomaan ja samalla ilmoitella, että blogi jää nyt ihan virallisestikin määrittelemättömälle tauolle. Huomaan ettei sille ole nyt tässä elämäntilanteessa aikaa ja intoa niin katsotaan vähän myöhemmin josko tilanne muuttuisi :) 

Voisihan sitä kertoa kuitenkin edes jotain viime viikoista! Olen saanut edistettyä gradua oikein hyvin ja ensi viikon jälkeen on kaikki haastattelut pulkassa. Niitä on ollut tosi antoisaa tehdä, mutta koko prosessi haastattelujen sopimisesta itse haastatteluihin ja lopulta litterointiin eli aukikirjoittamiseen on kyllä yllättävän työlästä ja aikaavievää. Nyt ollaan jo voiton puolella mutta vielä saa ahertaa sen eteen. Sitten onkin aika laittaa teoriaosaa vielä paremmin kuntoon ja lopulta tehdä analyysia ja yhteenvetoa. Kuulostaa helpolta näin sanottuna, mutta sitä se ei ihan taida olla.


Treenit ovat rullaileet myös todella hyvin tänä syksynä. Olen ollut ihan olemattoman vähän kipeänä jonka vuoksi olenkin pystynyt treenaamaan yllättävän kovaa monen monta viikkoa ja kehonhuollostakin on pidetty huolta. Huomaan selkeän eron muutaman vuoden takaiseen jatkuvaan flunssailuun versus tämänhetkiseen terveyteeni. On tosi ihana olla ja elää kun ei koko ajan tule kipeäksi. Tällä samaisella sekunnilla olen kyllä itse asiassa pitkästä aikaa hieman flunssainen, mutta tämäkään tauti ei ole kunnolla iskenyt päälle vaan olen onnistunut lieventämään sitä koko ajan. 

Eilen oli jännittävä ilta. Menin suorittamaan Krav Maga -salilleni P2-tasokoetta ja kovan työskentelyn jälkeen se meni läpi!!! Vaikka olo oli puolikuntoinen (ja ehkä vähän uhmasinkin omaa terveyttäni) selvisisin kokeesta fyysisesti yllättävän hyvin eikä flunssainen olotila vienyt kaikkea terää. Tänään on siis hyvä fiilis vaikkakin nokka on aika tukossa ja keho hieman väsähtänyt. 

Loppuvuoteen mahtuu vielä arkiaherruksen lisäksi yksi matka. Lähdetään nimittäin Thaimaahaan taas, mutta tällä kertaa Miikan kanssa. Ensimmäinen etelänkohde meille yhdessä vaikka vuosia tuleekin huomenna jo neljä täyteen. Odotan jo innolla lämpöä, aurinkoa ja kiireettömyyttä yhdessä. 

Näiden sanojen myötä haluankin kertoa, että blogi hiljenee ainakin joksikin aikaa. Tänne saa toki jättää kommenttia sillä lueskelen edelleen Bloggerin kautta muita blogeja niin sitä kautta tulee avattua tätä päivittäin. 

Mukavaa joulunodotusta ja rauhallista loppuvuotta kaikille! 

21. syyskuuta 2015

Gradua ja kuulumisia


Heippa! Sitä elellään taas jo maanantaita ja syksy on päässyt kunnolla käyntiin. Blogi on pyörinyt mielessä, mutta sormet ovat naputtaneet ihan muita juttuja kuin blogikirjoituksia. Välillä sitä keksii aiheita mistä kirjoitella, mutta tunnit lipeävät käsistä ihan muuhun suuntaan. Semmoista se elämä taitaa olla :) Kaikkea ei ehdi eikä tarvitse tehdä ja pitää miettiä mihin aikansa priorisoi. 

Aloitin aamun käymällä läpi sähköpostin ja tutustumalla "erittäin mielenkiintoiseen" RefWorks- viitteidenhallintaohjelmaan. Ou jea! Näin gradun ollessa jo ihan mukavasti käynnissä täyttyy arki osittain siihen liittyvillä näperryksillä. Kurssikaverini vinkkasi RefWorksistä ja kehui samalla käteväksi ohjelmaksi, joten olihan se pakko istahtaa alas ja katsoa mitä asia koskee. 20 minuuttia opastusvideota tuntui todella pitkältä ainakin näin maanantaiaamuun, mutta pienellä sinnittelyllä (ja välillä vähän Instagrammia selaten) selvisin tuskasta. Video oli kyllä oikeasti ihan hyvä ja erittäin selkeä. Ohjelma tulee varmasti tarpeeseen ja oli hyvä katsoa ohjevideon kautta sen toimivuus ettei joudu alkaa ihmetellä yksinään kaikkea. 


Monia ei välttämättä gradu niin kiinnostakaan, mutta kun se on itselläni nyt ehkäpä se ajankohtaisin aihe niin voihan siitä muutaman sanan sanoa. Pro gradu -työ kuuluu siis kasvatustieteiden maisterin tutkintooni ja on tällä hetkellä viimeinen (mahdollisen harjoittelun/hyväksiluvun lisäksi) jäljellä oleva opinnäyte kouluuni. Aloitin graduni nyt syksyllä 2015 ja tavoitteena olisi saada se valmiiksi 2016 kesään mennessä. Tämä oli siis vahva aikomukseni pitkään, mutta ohjaajamme osasi pistää kyllä luun hyvin kurkkuun haaveilijoilta jo ensimmäisessä tapaamisessa. Jotta pysyisi aikataulussa, tulisi mahdolliset haastattelut toteuttaa jo marraskuun aikana. Hui. Sen lisäksi yllätyksenä tuli, että työn viimeinen jättö oli muistaakseni jo huhtitoukokuun vaiheessa eikä vasta toukokuun lopussa kuten luulin. Tätä ennen tulisi työ olla jätetty ohjaajajalle niin, että ohjaajan lukemisen jälkeen jäisi vielä noin kuukausi aikaa hioa työtä ennen lopullista jättöä. Laskekaapa siitä, että millon se alustavasti täysin valmis työ pitäisi oikein palauttaa!! 

Jos vuosi kuulostaa ajatuksen tasolla pitkältä ajalta on se käytännössä yksi hujaus tämmöisen työn parissa. Kylmä hiki nousee kun alkaa ihan ajattelemaan. Olenkin nyt ottanut asenteen, että teen niin paljon kuin vaan pystyn ja tähtään kevään jättöön, mutta annan myös tilaa mahdollisille muutoksille. En halua olla ehdoton palautukselle näin ison työn ollessa kyseessä vaan toimin lopulta sen mukaan mikä tunuu fiksuimmalta. Pyrin jättämään graduni keväällä, mutta lopullinen päätös varmentuu vasta hetki ennen palautusaikaa. 


Muuten arki rullaa työn, perusaskareiden ja urheilun parissa. Viikon kestänyt flunssanpoikanen on rajoittanut viimeisintä, mutta kuitenkin olen päässyt ulkoilemaan suhteellisen hyvin. Mieli on virkeä vaikka illat pimenevät jo entistä aikaisemmin. Itse asiassa lähdemmekin kylmyyttä ja pimeyttä karkuun lauantaina Kroatiaan! Tiedossa on viikko purjehdusta auringon alla :) Tämä työllistää itseäni käytännössä erittäin paljon rästitehtävien ja kirimisen kautta, mutta eiköhän sieltä sitä energiaakin saa ihan tarpeeksi. Jaksaa tehdä täysillä tämän viikon ennen lomaa ja toisaalta taas jatkaa sitten täysillä loman jälkeen. 

Olen postaillut niin huonosti viime kuukausina, etten tiedä onko langan päässä enää ketään mutta jättäkäähän edes jotain kommenttia jos tänne eksytte! :) 

Ihanaa viikkoa kaikille! 

28. elokuuta 2015

Fluffy friends

Perjantaiii, perjantaiiii. Sen kunniaksi tulin laittamaan muutamat koirakuvat esille! Nämä kuvat otin muutama viikko sitten ollessamme Miikan isovanhempien luona. Pojat ovat aina ihan innoissaan päästessään juoksentelemaan vapaana. Kävihän siinä tietysti yksi sydämentykytyshetkikin kun Rocky päätti kadota hetki ennen meidän lähtöä. Noin tunnin (tai siltä se ainakin tuntui) etsinnän jälkeen Rocky löytyi suljetun oven takaa vanhasta navetasta. Miikan paappa oli käynyt siellä ihan nopeasti vaan hakemassa laatikoita ja nokkela koirapoika oli päättänyt livahtaa sisään. Onneksi se löytyi sieltä kuitenkin. Tulipahan ratsattua tilusten reunat, ranta ja tie moneen otteseen.



Tänään on sateinen päivä, mutta saatiinpa sitä aurinkoakin viime viikkoina onneksi. Huomenna pääsemme mukaan kesän viimeisiin häihin omalta osaltamme ja nyt kovasti odottelen mitä tuleman pitää. Toivottavasti morsiuspari saisi nauttia kauniista auringonpaisteesta ukkosrintaman sijaan. Se jää sitten nähtäväksi vaikka eihän se keli juhlia pilaa! :)

Oikein mukavaa viikonlopunodotusta ja kohta alkavaa viikonloppua kaikille. Menipä tämäkin viikko taas aika nopeasti. Ensi viikon alkaakin sitten graduseminaari ja tänä sunnuntaina saan siskon takaisin Suomeen. Paljon kaikkea jännää liikkeellä. Terkkuja koirapojilta! 

21. elokuuta 2015

Stressipeikko

Kulunut kesä on ollut tapahtumantäyteinen. Olen päässyt mukaan moniin tärkeisiin ja isoihin juhliin ja työskennellyt osa-aikaisesti kesän läpi. Tämä kesä on kaikessa hulluudessaan ollut todella kiireinen, kuitenkin monessa määrin positiivisella tavalla. Nyt meidän elellessä loppukesää, on ilmiselvää että kaikki tahot alkavat pistämään pökköä pesään. Odotukset siitä mitä pitäisi tehdä kasvavat. Molemmat työpaikat odottavat paljon ja koko ajan enemmän, samoin kuin edessä oleva gradupuristus. 

Muutama päivä on kulunut aikamoisissa stressitunteissa pyörien. Miksi koko ajan tapahtuu kaikkea? Pitääkö kaikkeen osallistua? Mitä jos en jaksakaan? Hyvinä hetkinä odotan innolla tulevia päiviä kun taas huonoina hetkinä haluaisin vaan hautautua peittojen alla ja nostaa kädet pystyyn. Samalla haluaisin sanoa kaikille, ettei aina tarvitsisi odottaa minulta niin paljon. En ole koko ajan tavoitettavissa, en pysty selvittämään kaikkea reaaliaikaisesti enkä voi jakaantua kaikkialle joka sekunti. Tarvitsen aikaa myös itselleni ja rauhallisuudelle.

Tänään on ollut hyvä päivä. Olen perehtynyt lisää gradualueeseen ja pyrkinyt ymmärtämään aihetta enemmän. Tuntuu kuitenkin, että olen edelleen ihan alkupisteessä vielä ja niinhän sitä oikeasti onkin. Hiljalleen kuitenkin hommat etenee. Tiedän kuitenkin, että seuraavan viikon alkaessa alkaa taas ahdistus hiipiä ja alan miettiä mihin kaikkeen rahkeet riittää. Tästä olenkin puhunut muutaman ystäväni kanssa ja pohtinut sitä kuinka kuormittavaksi arkensa edes kannattaa tehdä ja milloin tulisi ymmärtää rakenteelliset ongelmat. 

Mieleni on kuitenkin ainakin tällä hetkellä suhteellisen positiivinen ja uskon pian selättäväni tämän stressipeikon koskien kaikkia vaatimuksia ja odotuksia. Pian saan luotua selkeitä rutiineja päiviin ja hommat etenevät toivottavasti halutunlaisesti. Joskus on kuitenkin hyvä pysähtyä ja miettiä miksi tekee kaikkea sitä mitä tekee ja voisiko joskus tehdä vähän vähemmän. 

Näiden ajatusten saattelemana haluan kuitenkin toivottaa mukavaa viikonloppua. Me lähdetään (taas) yksiin juhliin tällä kertaa Tallinnaan ja alan jo innostua lähdöstä. Kunhan vielä jaksaisi pakata ja laittaa kodin taas lähtökuntoon taas kerran. Pala kerrallaan rakentunee tämäkin syksy taas!

11. elokuuta 2015

Gradu

Japadau. Nyt on se päivä! Tänään aloitin gradun. Tunti ahkeraa työskentelyä takana ja nyt jo tuli nälkä :D Pikkuhiljaa pienin askelin alan kuitenkin tutustumaan aihealueeseen ja lähdemateriaaliin. Tämän kuukauden viimeinen päivä alkaa graduseminaari, joka kestää kohdallani ainakin ensi kevään loppuun. Katsotaan mitä tästä matkasta tulee, mutta toivotaan samalla että homma etenee toivotunlaisesti. Itse tutkimuksenteosta en ole ikinä ollut niin kovin kiinnostunut, mutta ehkäpä aihe vie mukanaan. We'll see :) 


Joten toivottakaapa onnea tähän viimeiseen isoon rutistukseen yliopiston saralta. Ei tule varmasti olemaan helppoa ja kepeää, mutta sinnikyys, päämäärätietoisuus ja ahkeruus tulee olemaan nyt kullanarvoisia asioita. Ehkäpä myös pari lomaa ennen vuodenvaihdetta tekevät myös asiansa eli niiden vuoksi jaksaa painaa. Nyt vielä hetki lähteiden hakua ja sitten ansaitulle lounaalle! 

2. elokuuta 2015

Auringonlasku merellä


 

Tämän viikonlopun piti olla semmoinen rauhallinen ennen tulevia tapahtumia täynnä olevia viikonloppuja. Jotenkin pikkuhiljaa sitä alkoi kuitenkin kasaantumaan kaikenlaista hauskaa ja lopulta tämä sunnuntai on kulunut pitkälti eilisen touhuja muistellessa ja muutenkin vain leväten. Vietin eilisen melkein kokonaan ulkosalla. Aamulla kävin pitkästä aikaa pelaamassa par 3 -kentän äidin kanssa ja päivällä oltiin parintunnin metsäkävelyllä koirakavereiden kanssa. Siinä samalla tyypit sai idean lähteä Suomenlinnaan kahville isolla moottoroidulla kumiveneellä! Aika randomyllätys näin lauantai-iltapäivänä. Toinen koirakavereistani on siis purjehdusvalmentaja ja näin ollen tämä mahdollistui.



Pienen harkinnan jälkeen päätin lopulta lähteä mukaan ja niin sitä huristeltiin sitten pitkin Espoon ja Helsingin rannikkoa aina Suomenlinnaan asti. Kylmää kyytiä oli meno kyllä, mutta auringonlasku merellä on aika huikea. Ehdottomasti kokemuksen arvoinen reissu siis. Illalla (yöllä) pistin kalasopan vielä porisemaan ja ruokin kisaamasta tulleen miekkosen. Sitten oli hyvä simahtaa kuin saunalyhty. 

Huomenna jatkuu taas arki, mutta kelpaa ainakin muistella viikonloppua hymyssä suin :)

29. heinäkuuta 2015

Purjehdusta ja turhautumista

Moikka! Eikös olekin nokkela otsikko. Miten ihmeessä purjehtiminen ja turhautuminen liittyvät yhteen? No tällä kertaa eivät mitenkään, mutta tosiaan tulin jakamaan vähän purjehduskokemuksia sekä kertomaan kuinka turhauttaa päällä oleva nuha ja liikkumattomuus. 


Lähdettiin viime viikon perjantaina suoraan töistä lentävällä lähdöllä purjehtimaan Turun saaristoon. Tarkoituksena oli siirtää yksi purjevene Nauvosta Turun keskustan lähistölle. Jotta tällä suhteellisen lyhyellä matkalla saisi nauttia ihan itse purjehduksestakin niin lähdettiin aivan päinvastaiseen suuntaan kohti Nötön saarta toiseksi yöksi ja purjehdittiin sieltä sitten Turkuun. Molempina päivinä matka-aika oli jotain kuuden tunnin luokkaa ja se tuntui kyllä aika pitkältä ja raskaalta näin amatöörille. Hyvällä tapaa kuitenkin, koska olihan se hauskaa :) 

Aiemmin olen päässyt mukaan enemmän huvipurjehduksille, jolloin oma kosketukseni itse purjehdukseen on jäänyt ihan minimaaliseksi. Nyt olin (mielestäni) osa miehistöä ja kaikki kolme tekivät kunnolla hommia. Toki en osannut tehdä lähtökohtaisesti mitään vaan toimin täysin ohjeiden mukaan. Ilmeisesti taisi mennä ihan hyvin kuitenkin ja koin oppivani tosi paljon. Samalla opin lisää tuulesta ja sen vaikutuksesta purjehdukseen. Toisaalta huomasin myös kuinka pihalla olen oikeasti suurinpiirtein kaikesta mikä lajiin liittyy. Ei ole helppoa tosiaan, mutta kiehtovaa ja odotankin jo seuraavaa kertaa.




Miikka lähti tänään aamulla töihin ja sieltä suoraan takaisin Turkuun, missä alkaa huomenna kolmen päivän kilpailut. Täällä ollaan siis kotosalla ihan yksin koirien kanssa ihmettelemässä maailmanmenoa. Mitä tulee turhautumiseen niin sitä aiheuttaa tällä hetkellä flunssa. Viime keskiviikosta lähtien olen ollut enemmän tai vähemmän kipeä ilman lämpöä. Purjehtiessa sitä ei niin miettinyt ja työpäivätkin sujuivat hyvin (jatkuvasti niistäen..), mutta nyt loppuviikon näyttäessä rennommalta harmittaa etten pääse salille! 


Kesällä muutenkin tulee oltua niin paljon muualla liikkeellä, että tuntuu välillä tyhmältä maksaa salista. Se on kuitenkin niin kiva harrastus etten halua laittaa kesäksikään tauolle. Nyt olisi vaan hyvin aikaa tulevien päivien aikana mennä jos tämä pirun flunssa häviäisi!! Onneksi olo on kuitenkin ollut ihan hyvä muuten lähes koko ajan, joten en ole joutunut sängynpohjalle. Se vasta turhauttaisikin. Eiköhän tämä tästä pian lähde toivottavasti. 



Tänään pääsen vihdoin poimimaan mansikoita äidin kanssa. Asiasta on puhuttu nimittäin jo monta viikkoa ja nyt sitten mennään keräämään aimo annos herkkupalloja. Mansikat on niiin hyviä, että syön niitä varmaan siihen saakka että mahaa koskee. Fiksu pakastaisi niitä samalla myös paljon. 

Aurinkoista keskiviikkoa!

21. heinäkuuta 2015

Kaksi hääasua samalla jakulla

Meillä on tänä kesänä todella monet juhlat. Hääjuhlia on kolmet, polttareita kahdet ja lisäksi on neljäkymppisiä ja kuusikymppisiä sekä olisi myös kahdeksankymppiset mihin ei nyt aikataulujen puitteissa valitettavasti päästä. Tämä on siis todellinen juhlien kesä! 

Tähän mennessä olemme päässeet mukaan jo kaksiin häihin ja yhdet on siis vielä tiedossa. Valitsen kaikkiin juhliin mieluusti aina eri mekot vaikka porukka olisi täysin vaihtunut. Oma olo siinä asussa on kaikkein tärkeintä asukriteerien kannalta ja vaihtelu virkistää, joten siksi pitää aina ratsata kaappia uudelleen tai käydä shoppailemassa. Tällä kertaa pukeuduin ensimmäisissä häissä kultamustaan mekkoon ja valkoiseen jakkuun ja toisissa häissä taas syvänsiniseen mekkoon ja samaan jakkuun. Lähes koko juhla-ajan olin kyllä ilman jakkua harteilla, mutta kirkossa koen tärkeäksi peittää aina olkapäät :)

Näihin asuihin olin tosi tyytyväinen vaikkakin jälkimmäinen (uusi) sininen mekko taisi viedä voiton. Seuraaviin juhliin olisi kiva laittaa taas sitten joku toinen mekko. Muutamia olisi vielä ainakin kaapissa mitä voisi hyödyntää. Jaloissa on ollut pitkälti nudet korkkarit, joten ne pääsevät luultavasti vielä ainakin käyttöön. Kivoja kuvia kun ei kenkiäkään edes näy ;) Viimeisimmissä häissä pidin kyllä osan aikaa jaloissa punamustia paljettiballerinojani, sillä Suomenlinnan mukulakivet turmelevat jalat aika tehokkaasti. 

Vaikka kuvat eivät anna kovin selkeää kuvaa asuista, niin mitäs olette mieltä?

20. heinäkuuta 2015

Nukkujakukkuja

Olen yleensä melko aamuvirkku ja vaikka itse sängystä ylösnouseminen tuottaakin usein suurta ongelmaa, olen hetken päästä kuitenkin jo ihan elementissäni. Nyt viettäessäni lomaa huomaan asian kuitenkin muuttuneen. Mitä enemmän nukkuu, sitä enemmän väsyttää. Viimeiset päivät olen noussut vaihtelevasti yhdeksän puoli kymmenen aikaan, joten tämän aamun herätys kello kahdeksan tuntui ihan järkyttävältä. Oikeasti olisin voinut kyllä halutessani jatkaa unia, mutta saadakseni töihin menevän vierustoverin ylös ajattelin itsekin nousta.



Se on oikeasti tosi hassua, että miten väsymys ja laiskuus tuntuu lomalla oikein lisääntyvän. Kaikkea jaksaa tehdä vähän vähemmän ja yöunien on oltava vähintään kilometrien mittaiset. Melkein jo odotan arkea ja sitä, että nousen reippaana uuteen aamuun. Sitä ei ole hetkeen näkynyt! Toisaalta olen nauttinut kyllä ihan kaikin voimin tästä löhöilyvaiheesta ja yrittänyt kerrankin ottaa vähän rennommin enkä vain häseltää koko ajan. 

Toinen jännä juttu lomaillessa on asioiden aikaansaaminen. Silloin kun on kiirusta niin ajattelen aina, että lomalla ehdin sitten siivota kaikki kaapit. Ei siinä mitään, kyllähän sitä ehtisi mutta mitä jos ei huvita :D Ja lomalla kun ei huvita, niin silloin sitä ei myöskään yleensä tee. Eihän se sinänsä väärin ole, kun on saanut tehtyä vaikka ja mitä muuta kuitenkin.



Vaikka yleensä ärsyynnyn iltalehtien "kesä on lopussa" -jutuista (en ole vielä muuten bongannut), niin väkisinkin iltojen pimentyessä olen ruvennut ajattelemaan syksyä. Ihan pieninä annoksina onneksi. Nyt kun on saanut vähän hengähtää, tuntuu syksykin taas ihan mahdolliselta ajatukselta. Syksyllä on aina fiilis uudesta alusta, ilma raikastuu vaikka ei ole nyt kovin lämmin ollutkaan ja saan kiinni omasta energisestä itsestäni. On kuitenkin hyvä huomioida, että nyt elellään tosiaan vasta heinäkuuta, joten vielä ei ole aihetta syksyyn siirtymiseen. Sieltä se tulee pikkuhiljaa kuitenkin vaikka toivottavasti saataisiin vielä kunnon lämpöjä ennen! 

Oikein kivaa maanantaita kaikille lomalaisille ja ahkerille työmyyrille!

9. heinäkuuta 2015

Life lately

Moikka! Taitaa olla blogin hiljaisin kesä menossa. Kyllähän tämä on ollut mielessä, mutta jotenkin oma aktiivisuuskäyrä blogin suhteen on ollut laskeva. Voi olla, että kiireisen kevään jälkeen sitä jotenkin oppi pois siitä tavasta päivitellä ja sitten on taas hankalampi totuttautua uudestaan. Toisaalta on tässä ollut kaikenlaista semmoistakin mitä ei tule blogiin kirjoiteltua, mutta mikä vähentää kirjoitteluinnokkuutta. 

Kuitenkin, täällä ollaan ainakin juuri tänä päivänä ja katsellaan taas sitten tulevaa :) Tänään on itse asiassa ensimmäinen lomapäiväni, jee! Tästä alkaa kahden viikon täysilepo/loma, mikä tuntuu kyllä vähän käsittämättömältä. Jotenkin on vähän vaikea orientoitua lomamoodiin ja ymmärtää ettei kukaan kaipaa mihinkään oikeastaan. Ei tarvitsee kyttäillä kalenteria ja asetella ahkerasti herätyskelloa sinne kuuden tienoille. Ei paha hei!

Viime viikkoihin on kuulunut muun muassa töitä, aamusaleilua seiskalta ja ulkoilua. Sainpahan samalla myös kandinpaperit, joiden kunniaksi sain yllätyksenä kukkasia ja kakkua sekä ihania lahjoja <3

Tänään peruuntui juuri yksi odotettu meno, joten päivän aikataulut muuttuivat samalla aika paljon. Olen tässä ahkerasti kuitenkin jo siivoillut ja sitten pitäisi pakata tavarat huomista lähtöä varten. Nappaan aamulla koirapojat ja kassit mukaani ja lähdetään ajamaan Ouluun kaverini komppanian kera. Tänään tulisi siis pakata kaikki tavarat valmiiksi ja kävinkin jo kaupassa hakemassa eväät. Matkahan on aika pitkä joten hyvä ruoka on kaiken a ja o. Kaksi koiraa, kaksi kissaa, kaksi aikuista ja yksi kolmevuotias. Semmonen komppania änkeytyy tuohon pikkuiseen autoomme. 

Sää on ollut viimepäivinä kuin vihainen morsian, mutta olkoot. Lomafiilis tulee kuitenkin niin monista muista asioista etten jaksa päätäni vaivata sateella. Sentään siellä on aika lämmin ainakin tänään. Taitaa enteillä sitä ukkosta :D 

Jos on muuten jotain toivepostausta niin saa esittää. Muuten tulen tänne aina silloin tällöin kirjoittelemaan kuulumisia ja ehkäpä jotain muutakin. Olisipa kiva saada blogin kirjoittamisesta taas tapa, mutta jotenkin se on vaan jäänyt.

Kivaa torstaita kaikille!

18. kesäkuuta 2015

Keskikesän juhlaa

Ulkona on satanut koko päivän, tarkoittaa siis että juhannus perinteisesti lähestyy. Mikä siinä on, että juhannuskelit tuppaa aina olemaan niin karseat! Ihan naurattaa melkein tämä keli. Onhan se ilma ihan happirikasta ja näin, mutta ei kuitenkaan lähtökohtaisesti mukavin keli pitkälle viikonlopulle jolloin tulisi juhlistaa kesää. Muistan kuitenkin muutamia juhannuksia menneestä, jolloin saatiin nauttia upeasta kelistä. Ehkäpä ensi vuonna sitten taas! 

Tähän juhannukseen tulee kuulumaan hyvin perinteisiä juttua, mutta ei kuitenkaan mökkeilyä. Meidän perheellä ei ole mökkiä ollenkaan, joten vuosien saatossa olen viettänyt aikaa monilla eri mökeillä. Juhannuksena ja tietysti muutenkin olisi kuitenkin kiva, jos olisi se oma/perheen pikkukolonen :) Meinataan kuitenkin syödä hyvin, nukkua paljon ja rentoutua muun muassa lukemalla. Kerroin eilen Miikalle aikovani rentoutua ja lukea paljon viikonloppuna. Kulmien kohotuksen jälkeen kysäisin sitten, että asteikolla 1-10 minne sijoittuisin rennosti ottamisen puolesta hänen mielestään? Vastaus oli 1. 


Sitä siis ilmeisesti treenaillaan tänä viikonloppuna ja tietysti rapsuttelen koiria hirveästi. Viime päivät hurahti niin nopeasti, ettei ehtinyt paljon huomioida karvapalloja. Tänään sitten käytiin metsässä, joka toivottavasti korvasi vähän viime päivien vähän heikompia lenkkejä. Eipä noi onneksi tykkää myöskään hirveästi tuosta sateesta, joten usein on yhteinen päätös palata takaisin :D 

Mitäs suunnitelmia teillä on? Iloista jussia joka suuntaan!

11. kesäkuuta 2015

Fasun toivotukset


Sitä vaan, että asteikolla yhdestä kymmeneen niin kuinka söpö mä olen? Mamma sanoi, että yksitoista, mutta ehkä se vähän liioitteli. Se vaan tykkää musta niin paljon <3 Kuulemma veljestäkin, mutta toivottavasti mä oon ykkönen. Tai ainakin sitten heti toinen.

Rakkautta kaikkien torstai-iltaan toivoo, 
Fasu

4. kesäkuuta 2015

Uusi tuttavuus - osteopatia


Kävin tänään elämäni ensimmäistä kertaa osteopatiassa. Kyseessä on hieman erilainen hoitomuoto kuin hieronta ja käytännössä kunnon runttailun ja painelun sijaan osteopatiassa heiluteltiin lähinnä paikkoja. Se tuntui aika kummalliselta aluksi, mutta lopulta taisin torkahtaa. Ihanan rentouttavaa ja toivottavasti ensisijaisesti myös hyödyllistä. 

Varasin ajan alunperin jatkuvien päänsärkyjen vuoksi. Asiaa on nyt selvitelty sitten lääkärillä, neurologilla, akupunktiossa, hieronnassa ja osteopatiassa. Niin ja taisin mainita siitä joskus homeopaatillekin. Sinnikäs kun olen niin jatkan niin pitkään kunnes kaikki kivet on käännetty. Akupunktio on näistä ollut tähän mennessä tehokkain, mutta jatkuvat hoidot rokottaisivat lompakkoa todella tuntuvasti. Sitäkin pitää tosin jossain vaiheessa varmaan harkita.


Kuvituksena toimii muutama päivä sitten hikisenä treenien jälkeen napatut ah-niin-laadukkaat kuvat. Perusmeininkiä, tyytyväisenä jumppailun jälkeen! :) Tänään jäi sitten illan urheilut väliin osteopatian takia, sillä sitä ei kuulemma suositella samalle päivälle ainakaan enää hoidon jälkeen. 

Nyt vaan odottelemaan ja katselemaan, että huomaanko hoidosta mitään vaikutuksia ja parin viikon päästä menen sitten uudestaan. Toivotaan parasta, että tästä voisi löytyä jotain apua kolotukseen. 

Leppoisat torstai-illat sinne!

27. toukokuuta 2015

Ruissalon kylpylä

Käytiin viime viikonloppuna tosiaan Naantalissa venemessuilla ja yövyttiin samalla Ruissalon kylpylässä. Aluksi katseltiin budjettihuoneita Turun keskustasta, mutta jotenkin ne eivät viehättäneet samalla tapaa. Onneksi silmiin pisti tarjous kahden hengen huoneesta Ruissalon Spassa ja sinne siis suunnattiin. Oli ihan nappi valinta! :) 

Ei oltu toivottu mitään erikoishuonetta, mutta onneksemme saimme merimaiseman. Hypin kahdella jalalla kun avasin oven sillä olin juuri miettinyt sitä kumpaan suuntaan ikkuna mahtaakaan osoittaa. Maisemat olivat ihan huikeat ja olin niin iloinen siitä hotellivalinnasta!


Lauantaipäivä kului tosiaan matkustamisen lisäksi venemessuilla ja hotellin kylpylässä. Illalla kävimme vähän vielä kävelemässä auringonlaskun aikaan ja katsastamassa lähisataman tunnelmaa. Itsehän en lähtökohtaisesti ole ikinä ollut mikään veneintoilija, mutta tuo toinen puolisko on senkin edestä. Meille on katsottu jo monta sopivaa venettä vaikka ei (kai) ole aikeissa hetkeen ostaa. Suoraan sanottuna en kyllä yllättyisi jos semmoinen lähivuosina ilmestyisi. Purjeveneen käyttö on toki melko edullista, mutta siihen liittyy monia muita kuluja kuten talvisäilytys, huoltotyöt ja veneen nostot ja laskut kauden alussa ja lopussa. Ei siis ihan ilmaista puuhaa sekään vaikka olisihan se aika siistiä kölliä veneen kannella ottamassa aurinkoa. Ai miten niin en mieti purjehduspuolta? ;)







Kelit on kyllä parantuneet lähipäivinä paljon ja kevät on tosiaan jo pitkällä käynnissä. Itse en kutsuisi tätä kuitenkaan monen muun tapaan vielä kesäksi, mutta vahvasti ollaan jo sinne päin menossa. Tämmöinen keli on oikeastaan melkeen omia lempparikelejä, koska ei tarvitse vielä hikoilla koko ajan siirtyessään paikasta toiseen. Pieni viileys pitää olon freesinä, mutta aurinko lämmittää kuitenkin mukavasti. Ja se valoisuus, ah! Aivan huippua.

Juttelin eilen koulukaverin kanssa Skypen välityksellä hänen ollessa tällä hetkellä vaihdossa Etelä-Afrikassa. Siellä on kuulemma melko vaihtelevat kelit, mutta kevään sijaan elellään syksyä. Pimeys saapuu kuulemma jo kuuden tienoilla, ihan kuin Suomessa talvella. Lämpöasteita on kuitenkin noin viidestätoista ihan hellelukemiin. Hämmentävää, miten maailma toimii.






Ennen kuitenkin kesäfiilistelyjä ja opiskeluloman aloittamista voisin yrittää keskittyä perjantain tenttiuusintaan. Eihän se vika tentti sitten läpi mennyt ja näin ollen hommat jatkuu aina vaan, huoh. Eipä paljon enää nappaisi... Mahtavaa kuitenkin, että kurssin vetäjä tarjoutui pitämään ekstratentin näin pian eikä vain kehottanut odottamaan syksyyn. Jos vaan vielä vähän jaksaisi päntätä vielä.

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

23. toukokuuta 2015

Ihanaa vapaapäivä nimeltään perjantai


Eilen oli aika poikkeuksellinen päivä, vietin silloin nimittäin kokonaisen vapaapäivää pitkästä aikaa. Olin sopinut aiemmin sille päivälle jo kasvohoidon ja työkavereiden kanssa after workit, mutta lopulta sekaan pääsi myös kuntosali ja ystävän näkeminen hetken tauon jälkeen. Oli kyllä niiiin kiva päivä kaikin puolin ja kummallista ettei ollut mitään ihan pakollista hommaa!

Kummipoika otti kuvan meidän varjoista. Pikkuinen seisoo vasemmalla ja minä taas kyykistelen oikealla.

Tänään lähdetään käymään Naantalin venemessuilla ja päästään yöpymään Ruissalon kylpylässä. Voisin sanoa siis, että viikon lopetus on ollut ja tulee olemaan aika mahtava :) Jos nyt jotain ei niin kivaa nostaisi esille, voisi se olla se, ettei viimeinen tentti mennyt läpi. Sen kunniaksi en saa sivuainettakaan koottua enkä kandin papereita näillä näkymin tähän kevääseen. Näillä mennään kuitenkin mitä on ja katsotaan josko tässä vielä tapahtuisi ihme. 

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

18. toukokuuta 2015

Uimamaisteri


Tsaukki! Ennen kuin tästä tytöstä leivotaan maisteri niin esitellään nyt meidän perheen pienimmän uimamaisterin taitoja hieman. Sanomattakin selvää, että olen ylpeä pienestä. Viime kesänä harjoiteltiin ja tänä keväänä on jännitys jo tipotiessään. Poika otti ja paineli uimaan. Tähän sopisi semmoinen sydänsilmäemoji!















Kyllähän Fasua vähän myös jännitti ja parka kauhoi tassullaan pois vettä edestään. Pienen räpiköintihetken jälkeen innostus vei kuitenkin voiton ja poika lähti rohkeasti läiskyttelemään kohti keppiä. Rocky keskittyi tällä kertaa enemmän oheistoimintaan kuten jännittäviin keppeihin. Ensi kerralla voisin sitten yrittää innostaa molemmat taas uimaan, mutta tällä kertaa meni melkein helpommin näin. Kaksi märkää innokasta koiraa voi olla vähän raskasta..


Viime viikonlopun säät antoivat tulevasta. Kyllä tuolla vielä vähän viileä on, mutta tuulensuojassa auringossa on kyllä aika hyvä olla :) Radion mukaan loppuviikkoon olisi povailtu Etelä-Suomeen jo jotain 20 astetta?! Supervaikea uskoa kyllä tämän viileän kevään jälkeen. Toisaalta usein se tulee aika rytäkällä sitten se lämpö. Itselleni kelpaa kyllä hyvin jo tämmöisen välikelin säät. Kunhan tarkenee kevättakissa ja kaulaliinassa niin hyvä on.

                                                               "Mamma minä uin poooois!"

Maisteriuteen viitaten, niin joo hiljalleen ollaan tavoitetta lähempänä. Kunhan saan viimeisen tenttituloksen ja huomaan sen menneen toivottavasti läpi (ehkäpä elämäni vaikein tentti viimeisenä), niin voin todeta olevani gradua ja temaattista kirjallisuutta vaille maisteri. Aika jepa. Siihen nyt on tosin kuitenkin sen gradun verran matkaa, joten syksystä eteenpäin alkaa tutkimusleiri! Sitä ennen voisin keksiä aiheen ja muotoilla sen hyvin keskiviikkoon kello 23:59 mennessä. Saa nähdä mitä soopaa sitä tulee kirjoitettua, sillä haku ei tule jäämään kyllä siitä kiinni. 

Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan! :D