22. marraskuuta 2014

Lunta tulvillaan, on raikas lauantaisää


Huomenta ja lumista lauantaita! Kyllä on niin kaunis keli tänään, että! :) Jumituttiin koirien kanssa tänään tarkoitusta pidemmäksi aikaa ulos, kun ne olivat niin innostuneita lumesta. Vaikka Rockyn ilme saattaakin näyttää vähän happamalta kun lumi valtasi kuonon.

Lähden pian lähes naapuriin auttamaan yhden kummipoikani synttärivalmisteluissa ja tämä päivä meneekin niitä juhlistaessa ja illalla kotona lepäillessä. Eilisen tein kouluhommia ja töitä aamusta iltaan niin tänään saa sitten levätä ja ottaa aikaa itselle ja kodille. Nuha yrittää edelleen puskea päälle, joten ei ole mitenkään maailman hehkein olo, mutta vaikuttaisi siltä ettei se ihan puhkea kuitenkaan. Jospa se menisi viikonlopun aikana ohi?























Juon tässä juuri tämän vuoden ensimmäistä glögimukia ja ihmettelen kuinka en ole aloittanut jo aiemmin. Glögi on niin hyvää!! Satsumoita on tullut syötyä myös aivan valtava määrä ja kannan niitä koko ajan kaupasta lisää. Nyt on selkeästi niiden sesonki ja ne ovat hintansa ja makunsa puolesta täydellisiä. Sain jo kuulla olevansa lähes hullu kun niitä roudailen koko ajan kotiin ;) Tässähän alkaa jo olla ihan joulufiilis hiljalleen.

Jeps mutta nyt lähden pikkuhiljaa keräämään kimpsuja ja kampsuja ja sitten suuntaan kohti naapuria auttamaan keittiöpuuhissa. En tiedä onko tämä nuha + keittiöavustus ihan paras kombo, mutta synttärisankarin äitikin on kuulemma aikamoisessa köhässä, joten ehkäpä sillä ei sitten ole väliä. Käsidesi voisi olla kova juttu.

Hyvää viikonloppua kaikille! :)

2 kommenttia:

Jätähän viestiä käynnistäsi :)