22. lokakuuta 2014

Syksyn väriloistoa - uusinta viime vuodesta


Ennen kuin tuon blogiin esille Joensuun talvisempaa maisemaa, palataan vielä hetkeksi takaisin syksyyn ja sen kauniiseen väriloistoon. Käytiin jokunen aika sitten kuvaamassa meidän koirapojat syksyisten lehtien keskellä. Ajatus lähti itse asiassa Fasun pentuajasta ja silloin otetuista kuvista. Halusin "lavastaa" tilanteen mahdollisimman samanlaiseksi, jotta kuvia voisi vertailla keskenään. Viime vuoden kuvat näkee täältä (klik)! Näkee sitten havainnollistaen kuinka meidän pikkupentu onkaan kasvanut. :)


Fasu viipottelee tällä hetkellä jo Rockya korkeammalla, mutta karvanmäärässä pääsee tuskin koskaan Rockyn tasolle. Toivottavasti. Mittelspitzit ovatkin usein hieman vähemmän pörröisiä kuin kleinpsitzit, joten sinänsä asia ei yllättänyt vaan oli tiedossa ja ihan suotavaakin sinänsä. Kesää ajatellen tummalla koiralla on kuitenkin valmiiksi jo hieman tukalammat oltavat niin ihan hyvä ettei pörröturkki vielä pahenna. Toisaalta noilla on kuitenkin niin paksu pohjavilla, että sinänsä se mikä näkyy ulospäin ei määritä sitä lämpökerrosta. Käytännössä Fasulla saattaa olla kesäisin ihan yhtä kuuma kuin Rockyllakin. Saikohan tuosta mitään selvää :D




Syksy on kyllä väriloistossaan upeaa aikaa. Se on ihan uskomatonta miten varsinkin vaahteranlehdet muuttavat väriään ja saa ihastella keltaisia, oransseja ja punaisia lehtiä. Älyttömän kaunista semmoinen :) Joensuussa on tosiaan nyt ilmat jo muuttuneet talven puolelle, joten tässä pääsee hiljalleen sopeutumaan tulevaan. Uskon kuitenkin, että eteläisessä Suomessa elellään vielä aika lailla syksyä ja saan siitäkin vielä osani sitten ensi viikolla.


Kävin juuri laittamassa saunan päälle ja nyt odottelenkin Miikkaa kotiin. Käytiin yhdessä aiemmin lyhyellä juoksulenkillä koirien kanssa ja nyt Miikka lähti vielä testaamaan uutta saliaan illan päätteeksi. Kohta päästään sitten saunomaan ja sen jälkeen katsotaan vielä Borat-leffaa :D Illan naurut on siis taattu, alkaa huvittamaan ihan jo ajatuskin.

Seuraavalla kerralla saattaapi olla tiedossa sitten hieman lumisempia asukuvia Joensuusta. Kuullaan pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän viestiä käynnistäsi :)