2. syyskuuta 2014

Kuulumisia

Tsaukki! Joko sitä elellään tiistai-iltaa, niin kai? Skypettelin tuossa juuri murun kanssa ja huomasin samalla, että ensi viikolla alkava koulu alkaakin käytännössä vasta sitä seuraavalla. Hmmph, mitä! Suurin osa kursseista, jotka on päivätty alunperin ensi viikolle alkavatkin vasta sitten sitä seuraavalla viikolla. Koulua kertyy ensi viikolle siis huimat kolme tuntia, sopivasti heti maanantaiaamuun. Nyt sitten pohdiskelen tässä heti josko lähtisinkin maanantain jälkeen Joensuuhun koirapoppoon kera ja olisin siellä sitten mahdollisesti perjantaihin saakka. Tiistaista torstaihin tai perjantaihin olisi näillä näkymin se kaikkein optimaalisin.

Muuten alkaa flunssa olla jo voiton puolella ja siis eihän se onneksi sitten lopulta edes iskenyt täysillä. Olo on lähes terve vaikkakin jätin tämän illan treenit varmuudeksi väliin. Torstaina sitten jaksaa taistella taas kunnolla ja katsotaan josko sitä huomenna uskaltaisi mennä jo kuntosalille tai lenkille, kehoa kuunnellen. Päivät täyttyvät lyhyistä työkeikoista ja ystävien näkemisistä, pysyy ainakin mieli virkeänä eikä ehdi niiin ikävöidä Joensuun asukkia. Ainakin voi kuvitella niin :)

Mukavia päiviä siis tiedossa ja toivottavasti ehdin taas koneellakin istuskella hieman enemmän. Kesä tuli mentyä blogin kanssa vähän miten sattui puolivaloilla fiiliksen mukaan, mutta olisi kiva tehdä tästä harrastuksesta vähän säännöllisempää syksyä kohden. Katsotaan miten onnistuu! Ostin muuten juuri uuden läppärin, siitä lisää pian!

Nyt koiralenkille ja unten maille, rauhallista iltaa kaikille :)

2 kommenttia:

  1. Vai uuden läppärin tosta noin vaan, minkä? Vai kirjotatko siitä erikseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä pitkään tuli harkittua ja vertailtua ja käytin Miikan konetta melkein pari vuotta, että taisi olla aikakin! Aattelin kirjoitella siitä, mutta kyseessä on siis Acer Aspire 14-tuumaa :) Se on hieno!

      Poista

Jätähän viestiä käynnistäsi :)