5. syyskuuta 2014

Ensimmäinen viikonloppu ja häähöpinää

Nyt koittaa pian ensimmäinen yhteinen viikonloppu meidän suuren muutoksen jälkeen. Monen mielestä se tulee varmasti supernopeasti ja usea sanoisi ettei tässä ajassa ehdi edes toista haikailla. Itse olen kuitenkin jo sunnuntaista asti odottanut toisen paluuta ja joka päivä orpoillut hetken kotona. Onhan se outoa kun toista ei näy ja ikävää varsinkin se ajatus ettei toinen ole tulossa kotiin. Se fiilis on aivan eri suhteessa siihen kun toinen on kaupungilla omissa menoissaan. Henkisesti on helpompi tietää toisen tulevan kotiin myöhemmin samana iltana vaikka illan viettäisikin yksin.

Huomenna koittaa myös kauan odotetut häät, ensimmäiset aikoihin! Niistä tulee varmasti ikimuistoiset ja kauniit kaikella tavalla morsiammen ollessa todellinen esteetikko. En tiedä olenko jo aiemmin maininnut, mutta olen menossa aamupäivällä tuttavalle laittamaan meikin ja hiukset juhlakuntoon ja siitä sitten juhlistamaan. Ihana aloittaa juhlapäivä näin kerrankin. :)

Ainut ikävyys on koko ajan pahentuva flunssa ja lämpöily, mutta sitä vastaan aion ottaa järeät aseet käyttöön. Pumppaan itseni huomenna täyteen Buranaa koko päiväksi, joten eiköhän päivästä tule myös olon puolesta ihan hyvä. Sunnuntaina ehtii sitten taas levätä ja sairastaa. Puhuin tuossa vaan kaverin kanssa, että onneksi ei ole omat häät!! Mitä ihmiset tekevät, jos sairastuvat pahasti ennen omia häitä? Peruvat ne vai vetävät nassun täyteen droppeja? Kamala ajatuskin, toivottavasti kaikki välttyisivät tältä.

Toivottavasti huomenna olo olisi jo freshimpi ja häät menisivät hienosti niin olon kuin säänkin puolesta. Niin tai näin, hauskaa tulee varmasti! :) Mitäs viikonloppusuunnitelmia teillä on?

Ps. Taas tulee kuvaton postaus kun ei uusi kone ole ihan samoilla linjoilla usb-yhteyden kanssa, mur. Tai sitten tämä tekniikan neropatti ei vaan osaa käyttää sitä.

2 kommenttia:

  1. Sä oot kyllä niin harmillisen usein kipeenä :/ Toiv olo on jo parempi! Näinkin jo Facesta joitain kuvia, tais olla aika hyvät bileet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en tiedä mistä nää taudit aina ilmestyy! Ihan tukkoinen olo ollut tänäänkin. Eiliset häät oli aivan ihanat ja se mekko yksi hienoimmista mitä olen nähnyt! :) Kivaa oli kaikinpuolin!

      Poista

Jätähän viestiä käynnistäsi :)