17. syyskuuta 2014

Aamuenergiaa


Tsaukki!

Viimeinen viikko on mennyt hyvin aamupainoitteisesti omassa elämässäni. Olen herännyt kuuden seitsemän välillä ja startannut aamun kahvin jälkeen aamureippailulla koirien kanssa. Yleensä aiemmin aamulenkit ovat olleet aika löysiä ja hitaita, mutta nyt viikon sisään päätin pistää vähän pökköä pesään ja laittaa kunnon treenivaatteet päälle aina aamuisin. Flunssa alkaa olla hiljalleen taputeltu, joten energiaa riittää vähän reippaampaankin kävelyyn. Kyllä on fiilis aina niin hyvä aamukävelyjen jälkeen ja päivä lähtee hyvin käyntiin!



Olen varannut aamuliikkumiselle viimeisen viikon aikana aina semmoisen noin 45 minuuttia, joka on pitkälti toteutunutkin. Yhdeksän aamuina, olen lähtenyt seitsemän pintaan aamukävelylle ja kahdeksan aamuna sitten hieman aiemmin. Silloin tosin jäi kävelykin hieman lyhemmäksi, kun ennen kuutta en kuitenkaan halua nousta. Tänään ei onneksi ole kiire mihinkään ennen päivän luentoa, joten aamulenkki sai omasta puolestani kestää miten kauan vaan. Treffasin serkkuni ja hänen koiransa 7.15 ja lähdimme puoleksitoistatunniksi kävelylle viereiseen metsään kuntopolulle. Koirat saivat viilettää rauhassa vapaana lähes koko lenkin, sillä eipä siellä paljon muita hulluja ollut. Muutama pyöräilijä meni ohi, mutta muuten oltiin aika omissa oloissamme. Aamukaste + metsä + hyvä seura = ihanaa!!!


Varsinkin koirien myötä olen muuttunut ihan luontoihmiseksi ja en tiedä oikeastaan paljon parempaa kuin luonnossa liikkumisen. Usein jos teen jotain tylsää tai ikävää töissä tai koulussa, haaveilen oikeastaan aina vaan luontoon. Etenkin aurinkoisina päivinä mietin aina, kuinka mukava olisi olla lenkillä koirien kanssa :) Olen ehkä vähän höperö välillä, mutta syksy vaan tuppaa olemaan se vuoden paras ulkoiluaika sillä ilma on niin raikasta ja sopivan lämpöistä.


Suosittelen kyllä kaikille ihmisille, varsinkin konttorirotille, että ottaa aamulla hetken aikaa ja käy kävelyllä tai juoksemassa ulkona. Puoli tuntiakin antaa paljon energiaa tulevaa päivää kohti ja oma olo on paljon raikkaampi. Lähtö voi koirattomilla olla haasteellista, mutta kyllä se sitten palkitsee.

Kannattaa laittaa hyvät vermeet päälle, niin tarkenee. Oma lemppariulkoilutakki on tällä hetkellä ehdottomasti Rukan takkini, tykkään sen pirteästä väristä ja sen muotoilu lämmittää ja suojaa ihan täydellisesti. Todella hyvä ostos, onneksi päädyin juuri tähän.

Nyt on kuitenkin aika ryhtyä päivän muihin hommiin ja keskittyä ulkoilun sijaan opiskeluun. Sekin on ihan jees, ainakin pienissä määrissä ;)

4 kommenttia:

  1. Kyllä vain, tykkäys reippaalle aamulenkille! Itsekin tykkän niistä kunnon lenkeistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes hyvä! Toki jos työt alkaisivat seitsemältä tai ennen niin en ehkä heräilisi hirveän reippaasti kukonlaulun aikaan, mutta ehkä silloin olisi järkevin siirtää rytmi kokonaan sopivaksi eli tosi aikaisin nukkumaan ja aamulla hetki reippailulle. Pitäähän ne koirat kuiteskin käyttää :) Vuorotyöläisillä onkin sitten ihan omat haasteensa..

      Poista
  2. Nostan hattua ja kumarran. :) En saisi itseäni tuohon aikaa aamulla mitenkään lenkille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei kai se aina kovin helppoa ole. Tietysti koiranomistajana sitä pitää lähteä ulos joka tapauksessa, joten lenkin voimakkuutta voi sitten vaan säädellä. Mutta joo, kyllähän sitä pitää mennä ihmisten ajoissa myös nukkumaan, että homma onnistuu. Kannattaa kokeilla! :)

      Poista

Jätähän viestiä käynnistäsi :)