28. elokuuta 2014

Hyvinvoinnista


Aloin tänään ajatella mitä hyvinvointi itselleni merkitsee. Siihen kuuluu monia osa-alueita, joista jokainen on tärkeä omalla tavallaan: perhe, ystävät, liikunta, ruoka, mielekäs tekeminen ja muut tärkeät asiat. Liikunta on yksi hyvin tärkeä osa-alue, joka auttaa minua jaksamaan ja se piristää ihan huimasti. Ulkoilemalla ja urheilemalla tekee myös enemmän mieli syödä terveellisesti ja ravitsevasti. Juoksulenkin jälkeen ei ole paljon mäkkärit mielessä vaan hyvä, puhdas kotiruoka.

Nyt kuluneena kesänä olen ollut jonkun verran liikkeellä, mutta kuten myös aiempina kesinä, laski oma aktiivisuuteni helleviikkoina. Jotenkin ei vaan jaksanut pusertaa sitä urheilua päiviin kun valmiiksi valui jo solkenaan. Lisäksi kuumuus aiheuttaa itselleni niin usein päänsärkyä, että sitä vähän alkoi varomaan. Parempi olo ilman urheilua kuin lenkin jälkeen päänsäryissä. Olenkin ollut nyt ihan onnessani kun ilmat ovat hieman muuttuneet! Eihän se sade joka päivä ilostuta, mutta ilma on ihanan raikas ja täydellinen ulkourheiluun. Hyvät vaatteet vaan päälle ja menoksi, kivaa.


Odotan syksyä jo hurjasti myös liikunnankin puolesta. Aion käydä kuntosalilla, Krav Magassa silloin kuin ehdin ja juoksulenkeillä fiiliksen mukaan. Tämän lisäksi tulee ulkoiltua paljon myös koirien kanssa ja tehtyä niiden kanssa pitkiä metsälenkkejä ainakin viikonloppuisin. Syksy on parasta aikaa koiralenkeille vaikkakin sitä hiekkaa tulee jo nyt kasoittain sisälle. Rakastan sitä tunnetta kun saa viettää aikaa metsäpoluilla juuri niin kauan kuin itseä kiinnostaa ja tuntea pienen punan poskilla.

Toivottavasti saan syksyn aikataulut tasapainotettua niin, että jätän tarpeeksi tilaa urheilulle. Sen positiivisia vaikutuksia ei kuitenkaan voi kiistää vaan liikunta auttaa jaksamaan muissakin elämän osa-alueissa. Urheilu saattaa usein jäädä muun kiireen jalkoihin ja lopputuloksena on väsynyt ja kireä mieli, ainakin minulla. Pitääkin siis palata tämän tekstin äärelle muutaman kuukauden päästä ja tarkistaa tilanne.

Nautitaan näistä raikkaista keleistä ja muistetaan liikkua tarpeeksi, jotta jaksaa pimenevät kelit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän viestiä käynnistäsi :)