23. heinäkuuta 2014

Kotona taas

Otin Ouluun mukaan ihan vain vanhan Canon Ixus -pokkarini tavaratilan puutteen vuoksi ja ajattelin, että kuvaan ne muutamat hassut kuvat sillä. Onhan se vähän tylsää sitä käyttää minijärkkärin jälkeen, mutta usein pokkarillakin on saanut ihan ok kuvia. No, äsken kun aloin katselemaan niitä kuvia niin aivot heitti häränpyllyä, mitä näille kuville on tapahtunut?! Siis ihan kuin olisi joku raelinssi päällä. Piti ihan tarkistaa miltä se linssi oikeasti näyttää, mutta ei siinä mitään ole.. Onkohan tämä kamera käymässä vanhaksi vai mitä ihmettä tapahtuu.

Kuvat eivät siis tosiaan loista laadullaan, mutta muistuttavat itseäni kuitenkin kivasta Oulun reissusta ja näin ollen laitan tännekin muutaman :) Toivottavasti ei silmät säry, haha!

Parhaimpia juttuja oli yhdessäolon lisäksi taas kerran herkullinen ruoka. Itse savustettu kala, grilliruoka ja poronkäristys veivät kielen mennessään. Pikkasen eri meininkiä kuin mitä itse tulee kotona väännettyä. Tästä saa taas intoa omaan ruoanlaittoon ja siihen, että on ihan sopivaa käyttää ruoanlaittoon joskus enemmänkin aikaa. Kaiken ei tarvitse valmistua aina vartissa vaan joskus voisi kai käyttää kokkailuun hieman enemmänkin aikaa.































Tällä reissulla tuli myös uitua ihan kunnolla ja se oli niiin ihanaa ja virkistävää. Käytiin kahdella eri soramontulla uimassa, joista toisessa ei ollut samaan aikaan ketään muita ja toisessa taas ranta kuhisi ihmisiä. Vesi oli lämmennyt jo paljon alkukesästä, mutta eihän se aluksi ikinä varsinaisesti lämpimältä tunnu. Reippaasti selvisin veteen saakka kuitenkin ja viihdyin siellä taas paremmin kuin hyvin. Yksi haave olisi kyllä joskus saada mökki vedenrannalta ja päästä puusaunasta kipittämään suoraan veteen.






























Taannuin muuten hieman lapsentasolle käydessämme hiekkarannalla uimassa nimittäin oli aivan pakko mennä hiekkaan makaamaan vedessä polskimisen jälkeen! Kuinka rentoa on köllähtää litimärkänä kuumaan rantahiekkaan ja köllötellä siellä hiekan uumenissa. Tuntuu niin mukavalta, mutta kääntöpuolena on luonnollisesti se, että hiekkaa löytyy sitten ihan kaikkialta. Myös muun muassa narskuen hampaiden välistä..

Jos kuvittelin, että Oulussa on poikkeuksellisen kuuma niin mites täällä pääkaupunkiseudulla. Tuolla ulkona on oikeasti joku tropiikki ihan käynnissä, käsittämätöntä? Tullessani kaupasta ulos odotin koko ajan sitä perinteistä pientä kesätuulta, mutta ei mitään. Ilma seisoo sakeanaan ja on lämpimämpää kuin linnunmaito. Kämppä on kuuma kuin sauna, mutta nämä taitaa olla niitä juttuja, mistä ei saa nyt valitella ;)

4 kommenttia:

  1. Oi että, uiminen jäänyt kyllä todella todella vähäiseksi. Ehkä tänään :)

    Hei ihanaa loppuviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa mennä nyt helteiden aikaan kun sinne veteen on oikeasti mahdollisuus päästäkin! :D Virkistää paljon ja iho tuntuu mukavalta sen jälkeen. Kivaa viikkoa sinnekin ja rapsutuksia koirille!

      Poista
  2. Tais olla kiva reissu, hyvältä näyttää! Hassu tommonen soramonttu uimapaikkana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja niitä monttuja on paljon tuollapäin, vesi on kuulemma pohjavettä eli tulee sieltä maan sisältä. On ainakin puhdasta vettä, mutta jostain syystä vesi on monesti kylmempää kuin järvissä!

      Poista

Jätähän viestiä käynnistäsi :)