21. toukokuuta 2014

Sporttikuulumisia


Eilen illalla oli raukea olo saapuessani treeneistä kotiin. Pyöräily treenipaikalle, tunnin intensiivinen Krav Maga-harjoittelu ja pyöräily kotiin saivat mehut aikalailla veks. Vaikka eilen ei ihan kuumin päivä ollutkaan, oli sitä lämpöä ihan tarpeeksi ainakin meidän treenihallissa. Kotiin saavuttuani istahdin parvekkeelle viilentymään ja söin ison annoksen puuroa marjoilla. Otin samalla nämä kuvat koirien pyöriessä jaloissa. Näinä hetkinä sitä on jotenkin niin tyytyväinen ja kaikkensa antanut fiilis.


Tämä sama tunne toistuu usein ainakin omalla kohdallani urheilussa. Siitä tuleva energia on jotain ihan käsittämätöntä ja lähes ikinä ei harmita reippaan kuntoilun jälkeen. Urheilu rentouttaa, energisoi ja saa aikaiseksi positiivisemman mielen. Ihan huippua, eikös! Itse tykkään treenata juuri sen tuoman hyvänolon vuoksi. Mikä on se juttu, joka saa teidät liikkeelle?




Ehkä tästä syystä on viime päivät tuntuneet jotenkin niin kivoilta. Vaikka en ole mitään sen kummempaa tehnyt kuin tyhjentänyt kodin to do-listaa ja urheillut, niin mieli on kuitenkin ollut positiivinen, ja olen odottanut koko ajan seuraavia urheilukertoja. Tosin tänään tuntui salilla siltä, ettei treeni kulje ihan haluamaani tapaan. Luulen, että fiilikseen vaikutti kengätön treenaus, sillä halusin säästää (balleriinojen aiheuttamia) vesikelloista kärsiviä varpaitani. Oli semmoinen löysä olo ja lopulta päädyinkin sitten tekemään kevyämmin keskivartalotreenin ja venyttelin kunnolla. Taisi tulla ihan tarpeeseen ja muutenkin tykkään pitää keskiviikkoa hieman kevyempänä treenipäivänä tai lepopäivänä. Tiistai ja torstai-illat tulee liikuteltua kuitenkin niitä nyrkkejä ja reisiä ihan tarpeeksi treeneissä.



Voi että, urheilu on niin kivaa! Voisinpa pitää tämän tunteen myös niinä pimeinä syksyisinä iltoina kun takana on pitkä päivä ja pitäisi lähteä jumppailemaan. Eihän se silloin niin hehkeätä ole, mutta yhtä ihanan olotilan saa aina. Jepajepa, nyt kaikki liikkumaan niin jopas alkaa hymyilyttämään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän viestiä käynnistäsi :)