13. toukokuuta 2014

Satamassa





















Tiedättekö sen tunteen, kun nousee koneen äärestä lähes koko päivän naputtelun jälkeen ja huomaa, kuinka jumissa onkaan? Siis niin fyysisesti kuin myös henkisesti. Tämäntyyppisen tuntemuksen jälkeen tänään päätin lähteä koirien kanssa hieman pidemmälle iltakävelylle ja päädyttiin sitten jostain syystä koirapuistoon. Ihmeellisen sattuman kautta törmättiin puistossa kaveriin ja hänen koiraansa, joten aika riensi tavallistakin nopeammin. Yhdentoista aikoihin palasin kuraisten koirien kera ja mentiin kaikki suihkuun puhdistautumaan. Nyt on hyvä ja levännyt mieli ja puurot masussa.

Käytiin eilen yhteisellä iltakävelyllä Matinkylän rannassa ja otettiin ihan iltateetkin mukaan. Ilma oli synkähkö ja sateinen, mutta tee ja hyvä seura lämmittivät mieltä. Koiratkin saivat hyvin kävelyä ja päästiin kaikki haistelemaan hieman meri-ilmaa. Satamat näyttävät aina iltaisin niin kauniilta ja harmonisilta.

Olisi mukava asua ihan sataman vieressä, niin että pääsisi iltakävelylle meren äärelle. Meiltä sinne on tällä hetkellä matkaa kuitenkin tovi jos toinenkin kävellen vaikka toki autolla sinne huristelee ihan muutamassa minuutissa. Näin pääkaupunkiseudulla veden äärellä asuminen vain kustantaa sen verran sievoisesti, että pitää lähteä jo hieman kauemmas keskustasta sen toteutumiseksi. Valintoja, valintoja, saas nähdä mikä meidän valintamme sitten joskus on.


Viime päivinä olen nauttinut pitkistä kävelyistä tavallista enemmän. En tiedä johtuuko se vastapainosta tietokonetyölle vai urheilun korvaamisesta, mutta jotenkin olen ollut tavallista innostuneempi kävelijä. Siitä tulee aina niin hyvä mieli ja on kiva katsoa koirienkin iloa. Kävellessä tuntuu, ettei malttaisi millään lopettaa sitä, vaan on hauska tallustaa aina vielä yhden korttelin ohi. Se on tietyllä tapaa koukuttavaa, varsinkin iltaisin.

Kunhan tästä lämpöilystä selviän, niin lisään kävelyaskeleiden ohelle pian vielä juoksuaskeleitakin.Niin käveleminen kuin myös juokseminen ovat rentouttavia liikuntamuotoja ja varsinkin luontopoluilla ja metsässä lepää mieli ihan toden teolla. Aamukävelyt ovat itselleni kuitenkin aamu-unisena asteen verran hankalampia. Silloin ei jotenkin se touhu oikein nappaa, varsinkin jos on aikaisesta aamusta kyse. Onneksi saan huomenna sentään nukkua hiukan pidempään.

Rauhallista maanantai-iltaa kaikille!

2 kommenttia:

Jätähän viestiä käynnistäsi :)