13. huhtikuuta 2014

Eilisen juhlatunnelmasta


Heippa! Olin eilen tosiaan pitkästä aikaa viettämässä iltaa ystävän luona juhlien merkeissä hänen täytettyä 25 vuotta. Oli älyttömän kiva ilta ja hyvä fiilis kaikilla alusta loppuun asti. Ilta alkoi kaverini kanssa saunomalla sillä hänellä oli lauantai-iltainen saunavuoro odottelemassa. Saunominen oli hyvä aloitus iltaan ja sen jälkeen hieman laittauduttiin ja laitettiin ruokaa pöytään. Leivoin itse parsakaali-feta -piirakan ja toin mukanani kuivattuja aprikooseja niin voi napostella jotain muutakin kuin karkkia. :) Kuvat otin vanhalla Canonin pokkarilla, siksi laatu on ehkä vähän erilaista.




Oli kyllä hassua puhdistuskuurin jälkeen syödä herkkuja ja pyrinkin pitämään ne melko vähäisisissä määrissä. Aika paljon tuli kuitenkin yhteensä syötyä ilmeisesti kahta erilaista pastasalaattia ja muuta pientä, että tuntui vähän oudolta masussa. En selkeästi ollut tottunut semmoiseen naposteluun, joka jatkui monta tuntia putkeen. Huomasi heti ettei tee hyvää syödä liikaa herkkuja vaan parasta olisi pidättäytyä pienemmässä määrässä, ainakin itselle.

Asuksi valikoitui minuutin pohdinnan jälkeen liila ihonmyötäinen mekko, jonka päälle laitoin hieman tummemman liilan värisen silkkityyppisen paidan. Kaulakoruksi valikoitui iso statement-koru, jossa timantit kiiltelivät kilpaa. Olin älyttömän tyytyväinen asuun ja siinä oli tosi kotoisa olo. Harvinaista, että niin nopeasti löytää kaapista asuyhdistelmän, jota en ole edes aiemmin käyttänyt! Tulee varmasti käytettyä tätä tulevaisuudessakin sillä se sopii mielestäni aika juhlaviinkin tilaisuuksiin hyvin.


Tänään oli suunnitelmissa kaverin baby showerit, mutta ne peruttiin eilen vauvan ollessa liian epävakaasti masussa. On siis pieni mahdollisuus, että tyyppi syntyisi jo pian ja sen vuoksi kutsut sitten peruttiin. No, olin ajatellut etten tänään ehdi paljoakaan muuta touhuamaan niin nyt on sitten vähän hämmentynyt olo, että mitä sitä tekisi. Kouluhommia olisi tietysti joo, mutta luulin voivani luistaa niistä tämän päivän nimittäin ei jotenkin yhtään nappaisi kun eilen aamulla tein niin ahkerasti. Hmm katotaan nyt mitä tässä sitten tekisi, ihan outoa tämmöinen!


Eikö olekin söpö mun kummipojan leikkiauto? Sen päälle oli laitettu vielä iso nalle kyytiläiseksi, aika luttana :) Jeps, mutta nyt lähden vähän suunnittelemaan päivän ohjelmaa ja koitan keksiä jotain fiksua tekemistä sunnuntain kunniaksi. Kuullaan!

2 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja! Sun asusikin on ollut oikein kiva. :) Tuon sävyinen sininen sopii sulle hyvin.

    Milla / millamainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tykkäsin itsekin asusta tosi paljon, kerrankin semmoinen joka on juhlava, mutta oikeasti myös erittäin mukava päällä. Joo noi herkut maistui kyllä aika hyvin ja kaikkea piti edes vähän maistaa!

      Poista

Jätähän viestiä käynnistäsi :)