2. helmikuuta 2014

Eilisen asu ja sunnuntaifiilistelyä


Onpas mukava olla pitkästä aikaa koko sunnuntai kotosalla möllöttelen, usein kun on tullut sovittua kaikkea menoa päivälle ja siinä se sitten menee tohinassa. Tänään nukuttiin superpitkään ja syötiin hyvä aamiainen. Siitä sitten suunnattiin koirien kanssa "aamu"kävelylle raikkaaseen ulkoilmaan ja piipahdettiin samalla lähimetsässäkin koirien iloksi. Tänään oli todella ihana ilma minkä toivon vielä jatkuvan tulevallakin viikolla! :) Ihan täydellinen lämpötila, lunta oli maassa eikä tuullut yhtään. Pian lähdenkin naapurissa asuvan kaverin kanssa koiralenkille taasen, tällä kertaa vain isompi hurtta mukana kun pienempi lähti Miikan mukana hänen kaverilleen.


Eilen jäi hieman kuvien ottaminen ruokailuista ja muusta, mutta muutamat kuvat saatiin synttärisankarista kuitenkin otettua ennen juhlien alkua! Laitoin päälle melko kesäisen mekon, jota kuitenkin tummat sukkahousut rauhoitti. Pian tulikin jo viileä ja olinkin lähes koko illan sitten kietoutuneena mustaan päällipaitaan. Olin päivällä hieman tuulettelut leipomuksien tuoksuja ikkunasta ulos ja samalla sitten laittanut muutamat patterit kiinni. Enpäs sitten muistanutkaan ikkunoita sulkiessa laittaa niitä pattereita takaisin päälle kunnes ystävä huomautti pienestä viileydestä illan myötä :D Jeps, ehkäpä se yksi patteri ei kuitenkaan riitä tätä asuntoa lämmittämään vaan on hyvä pitää kaikkia edes pienellä teholla päällä.





Tänään aamulla mietin juuri sitä kuinka kiva on asua koko viikonloppu siistissä kodissa eikä hoitaa siivousta vasta sunnuntaina. Nyt kun putsattiin koti jo perjantaina, oli ihana herätä sunnuntaiaamunakin puhtaaseen kotiin. Eipä tarvitse miettiä päivän siivoiluja vaan voi keksiä ihan muuta tekemistä. Päätinpä sitten siivota vaatekaapin, ojasta allikkoon.. Onpahan sitten siistissä järjestyksessä vaatteetkin niin löytää sutjakammin mitä etsii.

Jeppedistä, tämmöistä touhua tänne. Mites muilla on viikonloppu sujunut? :)

3 kommenttia:

  1. Kivannäkönen mekko :) Toiv oli kiva ilta, täällä mennyt vkl turistioppaillessa ja ympäri kaupunkia talsiessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, taisi olla jonkun kaverin kirpparikasasta! Ainiin, oliko sulla nyt se kaveri Suomesta kylässä vai muistanko väärin viikonlopun? :)

      Poista

Jätähän viestiä käynnistäsi :)