1. tammikuuta 2014

Vuoden 2013 tapahtumat osa 2/2


Eilen käytiin läpi vuoden tapahtumia kesäkuuhun saakka ja nyt on aika jatkaa heinäkuulla! Tämmöiset koosteet saa kyllä ainakin itseni huomaamaan kuinka pitkä aika vuosi onkaan ja kuinka paljon siinä ehtii tapahtua. Tavallaan se saattaa näin jälkeenpäin ajateltuna kulua nopeasti, mutta kyllä vuodessa ehtii tehdä vaikka ja mitä. :)


                                                            HEINÄKUU











Heinäkuu oli superlämmin ja me nauttittiinkin siitä ihan lomaillen. Käytiin Savonlinnassa Miikan isovanhemmilla ja mökkeilemässä Miikan tutun luona. Treenailu jäi hieman helteiden vuoksi, mutta kuitenkin onnistuin tekemään elämäni ensimmäisen leuanvedon, josta ylpeänä kirjoittelin tännekin. Omassa kodissa remppailtiin keittiön lattiaa vesivahingon vuoksi ja asusteltiin lähinnä meidän äidillä heinäkuun ajan nauttien ihanasta pihasta ja hyvistä keleistä.


                                                                 ELOKUU



Elokuussa käytiin Linnanmäellä leikkimässä ja aloin odotella hiljalleen koulun alkua. Käytiin me myös tutustumassa yhteen pomeraniankasvattajaan, mutta vielä ei löytynyt sopivaa pentua meille. Oli enemmän energiaa myös taas treenailuun ja taidettiin ottaa uudelle salille salikortit juuri elokuussa, jos nyt oikein muistan! Elokuussa alkoi olla vähän fiilis uudesta alusta kun päästiin muuttamaan takaisin omaan kotiin ja uudet sivuaineopinnot olivat kiikarissa.


                                                        SYYSKUU

'






















Syyskuu kului perusmeiningeissä urheillen, syöden hyvää ruokaa ja chillaillen koulun ohessa. Stressistä ei ollut vielä tietoakaan periodin alussa mikä oli hyvä ettei tiennyt mikä työmäärä oli tiedossa. Syyskuu oli yllättävän lämmin vielä ja silloin tarkeni kovin kevyellä vaatetuksella. Onnistuin voittamaan Costumen ja Glitterin kilpailun, jonka ansiosta sain valita Glitteristä jokaisesta tuoteryhmästä lempparituotteen itselleni, ihan mahtava palkinto!



                                                           LOKAKUU









Lokakuussa meidän elämä mullistui uuden hauvatulokkaan myötä ja saimme toivottaa Fasu-koiran tervetulleeksi. Kuukausi meni siis aika koirahuureessa ja uuteen totuttelemisessa. Rocky ja Fasu tulivat onneksi hyvin toimeen heti alusta alkaen ja tiedettiin, että oltiin tehty hyvä päätös! Lokakuussa otettiin myös yhdet ikiaikojen lempikuvistani, joita katsellessa tulen aina hyvälle mielelle. Jotkut kuvat vaan kolahtavat itseeni ja näissä on sitä jotain: rauhaa, seesteisyyttä ja onnellisuutta. Lokakuussa aloitin myös työt uudessa paikassa ja olin iloinen siitä onnenpotkusta.


                                                MARRASKUU






Marraskuussa koulutyöt kiristyivät äärimmilleen ja olinkin niin helpottunut päästessäni reissuun Hampuriin siskoa moikkailemaan sekä käymään visiitillä Göttingenissä koulukaverini vaihtomeininkejä katsomassa. Hampurin joulumarkkinat olivat yksi vuoden kohokohdista ja haaveilin josko Suomessakin tämmöinen saisi enemmän jalansijaa. Lomapäivät tekivät niin hyvää, että sillä energialla jaksoi paahtaa loppuvuoden.


                                                    JOULUKUU






















Joulukuu menikin sitten hyvin jouluisissa meiningeissä ja fiilistelin tulevaa juomalla glögiä ja polttelemalla kynttilöitä. Koulustressikään ei voinut ohittaa joulunodotusta vaikka järjestelyt viimetippaan menivätkin. Tämmöiselle jouluhiirelle joulunaika on ihan vuoden lemppareita ja en tiedä parempaa juhlaa kuin joulu! Läheiset, kiireettömyys ja herkkuruoat takaavat aina rentoutuneen olon ja jaksaa sitten toivottaa uuden vuoden tervetulleeksi.

Mikä teidän vuoden kohokohta oli? :) Jäikö omasta koosteestani jotain erikoista mieleen tai blogin lempparikuukautta?

2 kommenttia:

  1. Onneks nyt mennään jo kohti kesää ja päivien pitenemistä! Vaikka täällä on päivittäin ehkä pari tuntia valoisempaa, ei yhtään jaksais enää pimeetä ja kylmää nyt ku jouluki hurahti jo ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä olen! Toivottavasti pian alkaisi jo huomata päivien pitenemisen ihan kunnolla tai sitten pieni määrä luntakin voisi tuoda valoa. Kesää kohti tässä mennään, hitaasti mutta varmasti ;)

      Poista

Jätähän viestiä käynnistäsi :)