5. joulukuuta 2013

"Rusettihanskani mun, teihin rakastun"


Tämän syksyn ja talvenalun olen kulkenut kädet taskuissa tai muutamaa kokoa liian isot hanskat kädessäni haaveillen siistimmistä kädenlämmittäjistä. Kyllähän niitä kaikenmaailman hanskoja kaapista löytyy, ja osa onkin todella ihania ja jostain syystä piilossa/hävinneinä jossain kaapissa, mutta jo pidemmän aikaa olen kaipaillut hieman siistimpiä hanskoja lämmittämään.

Tästä syystä kiertelimme Hampurissa käydessäni muutamissa eri kaupoissa etsien sopivia mustia tai ruskeita nahkahanskoja. Yllätyin melkoisesti niiden hinnoista, jotka pyörivät 70 eurosta ylöspäin sillä ihan niin kalliisiin hanskoihin en ollut varautunut varsinkin näin joululahjasesongin aikaan. Monen muun kaupan jälkeen päädyimme Mangoon sillä olin muutamassakin blogissa törmännyt Mangosta ostettuihin hanskoihin, jotka näyttivät syötävänsuloisilta. Olin melko varma, että onnenkantamoiseni ei ihan niin pitkälle kantaisi varsinkaan vieraassa maassa, mutta tällä kertaa olin väärässä onneksi ja löysin omat rusettihanskani!




















Nämä ovat todella hyväntuntuiset kädessä ja lämmittävät yllättävän paljon. Yhden ainoan kerran olivat pakkaset yltyneet jo niin kylmiksi, etteivät hanskat enää riittäneet, mutta edelleen nyt joulukuussa riittävät rusettihanskani lämmittämään tassuja. Onhan ne aika tyttömäiset kyllä, mutta kerrankos sitä ;)

Toinen Saksan ostokseni taisi sekin olla rusettimainen - korvakorut nimittäin. Ei hätää, ei täällä ihan tyttömäiseksi olla muuttumassa, mutta joku niissä ruseteissa vaan nyt tällä hetkellä viehättää!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän viestiä käynnistäsi :)