17. joulukuuta 2013

Finaalissa




Näiden kuvien katsominen saa itsessäni naurureaktion aikaan, kuinka väsyneeltä ihminen voi näyttää? :D Ja kuinka fiksua on siinä tilassa sitten ottaa kuvia? Tarkoituksena oli kyllä tosiaan testailla objektiivin valovoimaisuutta, mutta näillä taidoilla sitä ei valitettavasti ollut kyllä havaittavissa. Pieni apu sen käyttöön voisi olla ihan plussaa! Kuvien laatu heijastuuu vahvasti kirjoittajan henkiseen tasoon tällä hetkellä, joten älkää ihmetelkö niiden rakeisuutta, sumuisutta ja huonoa väriä.



Jouluun on muuten enää viikko jäljellä, ihan hullua. Siitä lähtien kun kesä loppui, olen joulua alkanut odottelemaan, joten onhan se mukava, että odotus pian palkitaan. Oikeastaan tulevat päivät ennen joulua ovat tavallaan ne parhaimmat kun odotus on suurimmillaan. Jouluaatto menee usein niin nopeasti ohi, että joulupäivä harmittaa pienen lapsen lailla. Nyt on vielä semmoinen pieni kihelmöinti käynnissä ja odotuksen tuntua ilmassa, pian se pukki saapuu..

En olekaan ehtinyt vielä kertoa meidän remontista päivitystä, nyt näkee nimittäin ulos meidän kotoa! Oli aika jännittävää tulla kotiin eräänä päivänä kun pystyi pressujen sijaan katsella katulamppuja ja tuntea kylmän viiman avatessaan parvekkeen oven. Se on jotain niin luksusta, jonka huomaa vasta kun menettää. Yleensähän ihmisille on ihan normaalia nähdä ulos, ettei sitä edes osaa ajatella mitenkään erikoisuutena ja virkistävänä asiana. Meille se on taas ihan uusi ja ihana juttu ja en malta odottaa, että lasitus saadaan tehtyä ja pääsen laittamaan jouluvaloja parvekkeelle. Vihdoin!!!



Tänään pitäisi vielä jaksaa raahautua treeneihin silmäpusseineen ja jaksaa jopa tehdäkin siellä jotain. Waiting for the energy to come. Kyllä se siitä, huomisaamun jälkeen "enää" yksi tentti jäljellä ja sitten lentää paperit, kirjat ja kynät nurkkaan pölyttymään (ja odottamaan tammikuuta haha). Perjantaina aloitan aivokoomailun ja koko loman lupaan toimia astetta älyttömämmällä tasolla ihan vaan rentoilun merkeissä. Lauantaina odottaa vihdoin tuttavan luoksi varattu kokovartalohieronta, jonka buukkasin palkinnoksi tästä arjen ahertamisesta. Ehkäpä jotain kertoo kaksi viikkoa kestänyt päivittäin lievempi tai vahvempi päänsärky, joka ei venyttelemällä ole toistaiseksi lähtenyt minnekään. Luulen, että hieronta, treeni ja lepo olisivat ne parhaat lääkkeet päänsärynkin hoitoon ja niitä aion toteuttaa koko joululoman ajan. :)

Huh, nyt hiljalleen lähtö treeneihin ja sitten kotiin vielä kertaamaan aamun tenttiin. Kuullaan!

2 kommenttia:

  1. Eikä missään finaalissa!! Arvaa mitä, huomenna nähdään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nukahdin tänään bussiin Kampissa ennen kun se ehti terminaalista edes ulos..:D Ja sitten nukuin kotona lisää. Kunhan tän päänsäryn saisi pois niin huomenna pääsee sitten rentoutumaan ja odottamaan reissulaista!

      Poista

Jätähän viestiä käynnistäsi :)