9. syyskuuta 2013

Sydämellinen mustikkapiirakka


Nyt on viikonlopun lastenkekkerit juhlittu ja paluu arkeen taas hiljalleen koittanut. Huomenna alkaa tosiaan pitkästä aikaa koulu ja hyvinkin innolla odottelen jo sitä! Harmistuksekseni pitkään kestänyt lämpöily vaan puhkesi täyteen kukkaansa eilen, joten pahoinvoinnin ja heikotuksen jälkeen mittasin illalla 37,7 asteen kuumeen. Lihassärky oli melkoinen ja ilta tulikin vietettyä sohvapotilaana. Onneksi oli joku kotona, joka piti raukasta huolta. <3



Tämä aamu on valjennut hieman paremmissa tunnelmissa, päänsärky edelleen mukana, mutta lämpö melko alhaisena ja muutenkin olo jo hieman parempana. Kovasti olisi ajatuksissa tänään vain lepäillä (vaikka haluaisin tehdä jo kaikkea!) ja sitten huomenna aloittaa opiskelu ainakin melkein terveenä ja pirteenä. Toivottavasti toiveeni toteutuu ja näin pääsee käymään, kuumeisena on nimittäin melko ikävää istuskella luennolla. Voi olla, että menisi pointit aika hyvin ohi ja olo ei siitä ainakaan paranisi.



Oli kuitenkin hauska viikonloppu lastenkekkereiden muodossa sekä tuli sitä perjantaina ihanan Laurankin synttäreitä juhlittua ensin Shakerissa ja sen jälkeen Baker'sissä, jossa päästiin hetkeksi jopa tanssimaankin. Paikan yökerhomaisuus tuli itselleni täysin yllätyksenä, sillä olin pitänyt Baker'siä enemmänkin vanhemman ikäluokan istuskelupaikkana. Kaikkea sitä oppiikin ja pääsee näkemään kunhan uskaltautuu itselle uudempiin paikkoihin. Siellä voisin nimittäin käydä uudestaankin!

Seuraavaksi sitten vain lepäilyä nassuun ja hieman ruokaa niin eiköhän se olokin tästä kohene. Voi kun saisi taas kuvissa näkyvää mustikkapiirakkaa sydänvuoassa, se oli niin hyvää. Mukavaa viikonalkua kaikille! :)

2 kommenttia:

  1. Namnam ku ois mustikoita! Ja pikaista paranemista, sä se aina sairastat. t. tänään hampilekurissa ja toinen puoli päätä edelleen puutuneena, he

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, en nyt ihan aina kuitenkaan, mutta näköjään syksy on huonoa aikaa terveyden puolesta :/ Pitänee taas turvautua homeopatiaan. Olitko viisurileikkauksessa?!

      Poista

Jätähän viestiä käynnistäsi :)