20. elokuuta 2013

Minttua ja saappaita


Moikka!

Olen niin iloinen ettei kesä hylännytkään meitä vielä vaan ollaan saatu nauttia keskilämpimistä loppukesän säistä. Aivan ihanaa sillä sade tuli jo ihan korvista ulos! Jokainenhan tietää, että kohta sitä sataa taas ja urakalla, mutta turha miettiä semmoisia. ;)








Tässäpä näytille eilisen asua kun kaupungilla käytiin ja kyllä tuli todella kuuma farkuissa ja saappaissa. En osannut aavistaakaan kuinka lämmin päivä tulisi ja tuloksena sain sitten tuuletella itseäni ja yrittää olla rauhallisesti haha. Kotona tuli vaihdettua hame ja sandaalit tilalle ja kylläpä helpotti oloa! Satuin löytämään mintunvärisen neuleen serkkuni kirpputorikasasta ja siitä on tullut yksi kesän luottoneule. Ihana väri, kevyt materiaali ja helppous ovat tuoneet paidan käsiini vaatekaapin edessä seistessä. Olen oikea haukka, kun pääsen ystävien kirpparitavaroita syynäämään, sieltä löytyy aina jotain ihania aarteita! :)




















Roksukin sai ruokaa Kampin Mustista&Mirristä, jossa kävin shoppailemaan Miikkaa odotellessa. Jos tarkkaan kuvaa tiiraa, niin voi huomata meidän pienen hauvan näköisen otuksen siinä pussin kannessa, aika söpöä että poika saa omannäköistään ruokaa. Yleensä ollaan annettu sille samantyyppistä nappulaa, jossa on puudelinkuva, mutta sitä ei nyt ollut tarjolla. Koirattomia varmaan kiinnostaa kovin, mutta tämmöistä sitä koirallisena tulee mietittyä, pienen ruokailua, ulkoilua ja hoitoa.

Kiva päivä taas takana muutenkin, olen saanut paljon kotona aikaiseksi, jotta kohta täällä on oikeasti ihan kaikki paikat kunnossa. Käytiin me salillakin ja siitä jäi energinen ja positiivinen fiilis, urheilu on vaan parasta ja siksi onkin tullut tahkottua lähes joka päivä. Saa nähdä millon into taas laimenee, mutta aina sitä tulee jotain urheilua kuitenkin tehtyä. Kyllä näiden fiilisten takia jaksaa taas uudestaan lähteä salille tai kuluttamaan lenkkipolkuja. <3

Kuulemisiin!

2 kommenttia:

  1. Täälläkin on ahkeraan uitu Välimeren aalloissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin uskoa, aika siistiä! Haluan sitten nähdä paljon kuvia reissusta. :)

      Poista

Jätähän viestiä käynnistäsi :)