31. elokuuta 2013

Getting ready for the night


Heiii!

Tänään on vihdoin kauan odotetut serkkujen 30v.-megakekkerit, joita varten olen viime päivät valmistautunut. On tullut mietittyä vaatetusta, asusteita, korttia ja kenkiä. Tärkeänä olen pitänyt myös jatkuvaa vesinesteytystä, varsinkin tämän päivän ajan, jotta huomisesta selviää hengissä. Luulen, että nämä juhlat tulevat menemään aika hyvin ainakin valmistautumisen puolesta! ;)




















Juhlien teemana on meri/purjehdus, joten virittäydyin juhlatunnelmaan merellisillä väreillä ja kuoseilla. Lopputulos miellyttää ainakin suunniteluvaiheessa ja toivottavasti sitten päälläkin. Voisin yrittää siitä jotain kuvaa ottaa illan tullessa!

Kun laittaudutaan, on kiva laittautua päästä varpaisiin, joten kynnet koristelin ranskalaisella manikyyrillä ja varpaankynsiin laitoin haaleaa beigeä. Hiuksiin tulee nuttura sekä panta ja korut ovat hopenvärisiä ja niitä on riittävästi. ;)



























Jalkoihin laitan Saksasta ostamani Hilfigerin rakkauskiilakorot sekä otan mukaan vaihtokengiksi punamustat paljettiballeriinat, jotka sujautan jalkaani siinä vaiheessa kun koipeni tuntuvat tarpeeksi kärsineiltä, heh. Laukkua en olekaan vielä muuten miettinyt, mutta eiköhän se aika lonkalta tule kaapista valittua.

Näillä mennään, miltäs vaikuttaa? :) Onnistuinko merihenkisyydessä, kuten toivoin?


29. elokuuta 2013

Lämpöilyä


Heeeips!

Sniif, nyyh, argh. Saako kerrankin valittaa? Harmittaa niin kovasti, mikä muukaan kuin oma yllättävä kuumeiluni. Tänään olisi uuden harrastukseni toinen kerta, en pääse sinne. Lauantaina on kaksoisserkkujeni 30-vuotiskekkerit, isot sellaiset, ja en halua olla kipeänä siellä. Miksi juuri nyt? :(

Kuva Pinterest



Olo on muuten melko normaali, mitä nyt väsyttää normaalia enemmän ja pää tuntuu kuumalta, mutta muuten en koe tuntevani mitään flunssaoireita kuten nuhaa tai yskää. Tekisi mieli vaan mennä ja tehdä, mutta nyt jo toista päivää olen yrittänyt ottaa rauhallisemmin ja jätin eilenkin urheilut väliin. On niin vaikea nyt vaan sitten lepäillä ja odottaa tervettä oloa. Onneksi huomenna on vielä täysin vapaa päivä, joten voi ottaa lungisti, mutta sillon olisi kuitenkin sovittuna yökylätreffit ystävän luona ja toivon, ettei ne tämän lämpöilyn takia peruunnu.

Huoh, ehkäpä tämä tästä, jos vaikka huomenna heräisin terveenä? :) Nyt kaikki peukut pystyyn ja kaikki maailman c-vitamiinit nassuun!

27. elokuuta 2013

Täydennystä vaatekaappiin


Moikka!

Kävin tänään lounaalla muutaman ystäväni kanssa ja samalla päätin piipahtaa Seppälässä. Seppälä on edustanut itselleni pitkään enemmänkin alusvaate-sukka -linjastoa, josta voi hakea perustäydennystä, mutta turha katsella vaatteita. Nyt kuitenkin hiljalleen olen huomannut valikoiman parantuneen huimasti ja tänään tuli kokeiltua vaikka mitä ihanaa päälle! Niin monia kivoja vaatteita oli kauppa pullollaan, että joudun luultavasti tekemään vielä uuden iskun sinne.




















Ostin kylläkin tällä kertaa ihan vain perustuotteita eli T-paitoja, niitäkin tosin pitkästä aikaa. Olen yrittänyt alkaa siistiä vaatekaappiani tekemällä siitä hieman yksinkertaisemman ja toimivamman. Tällä hetkellä siellä on paljon tavaraa, mutta niiden yhdistely tuottaa päänvaivaa ja hyvin usein etsin vaatekaapistani perusfarkkuja, neuleita tai aluspaitoja löytämättä sopivaa tietyssä värissä. Nyt siis alan panostaa perusvaatteisiin neutraaleissa väreissä eli valkoista, harmaata, mustaa ja beigeä. Luulen, että tätä kautta saan vaatekaappiani hieman selkeämmäksi ja toimivammaksi ja pystyn yhdistämään värikkäitä vaatekappaleita paremmin päivittäin.























Kaksi ostamistani paidoista on harmaita T-paitoja, toinen lyhyemmillä hihoilla ja toinen hieman pidemmillä. Molemmat ovat mukavaa, sileää ja pehmeää materiaalia, joka laskeutuu uskomattoman hyvin. Näin henkarillä näistä on vaikea saada oikeanlaista kuvaa, mutta ehkäpä saan nämä jossain vaiheessa päälläkin kuvautettua, jolloin huomaa niiden hyvän istuvuuden. Paidat laskeutuvat nätisti olematta kuitenkaan liian löysiä tai säkkimäisiä. En malta odottaa niiden käyttöä!

Kolmas paita taas on täysivalkoinen, jossa on kauniit koristukset olkapäiden päällä tehden perus T-paidasta hieman siistimmän. Tämän materiaali on puuvillan ja pellavan yhdistelmää eli ei ehkä ihan yhtä nätisti laskeutuvaa kuin edelliset, mutta istuu hyvin päälle ja tulee tarpeeseen.



























Olen hurjan paljon tyytyväisempi taas vaatekaappini sisältöön vaikkakin sinne voisi muutamia puuttuvia perusvaatteita etsiytyä lisää. Samalla lienee hyvästä myös luopua osasta vaikka niitä kovasti rankkasinkin muuttaessamme takaisin tänne kotiin. Hiljalleen tämäkin projekti etenee vaikka ei se ikinä valmiiksi tulekaan ;)

Nyt jatkan Miikan tekemän herkkupitsan syöntiä ja venyttelen päivän urheilujen kivistämiä lihaksia. Aloitin tänään yhden uuden harrastuksen melko ex tempore, mutta siitä kertonen myöhemmin paremmalla ajalla. Voin kertoa sen olleen hyvin kaukana omalta mukavuusalueeltani, mutta hyödyllisyys tulee olemaan todennäköisesti hyvin suuri. Saa heitellä arvauksia kehiin!

Rauhallista myöhäisiltaa!

26. elokuuta 2013

Koulumaisia ajatuksia maanantai-aamuna


Huomenta vain!

Tosin aamuhan on jo pitkällä, kellon lähennellessä puoltapäivää. Heräilin aikaisin ennen kahdeksaa Miikan lähdessä aamulenkille (!) ja yllättyneenä rupesin pikkuhiljaa keräilemään itseäni tähän päivään. Ihanaa päästä taas arkeen enemmän kiinni näin maanantaina ja saada hoidettua monia tärkeitä asioita virastoaikaan.





Olen eilisestä illasta saakka selvitellyt koulukuvioita ja nyt alkaa kurssit hiljalleen olla kunnossa ja niihin ollaan ilmoittauduttu. Otin itseäni niskasta kiinni ja vihdoin kirjoittelin ylös mitkä kurssit olen käynyt ja mitkä kurssit on vielä tutkintooni käymättä. Nyt sitten on paljon helpompi katsoa aina siitä listasta, mitä teen seuraavaksi eikä ihmetellä ja kysellä kavereilta. ;)




Vielä olisi pari viikkoa koulun alkuun vaikka olisin jo ihan valmis aloittamaan! Kaikilla muillakin alkaa jo koulu, nyyh, mutta meillä vasta iäsyyden päästä. Toisaalta haluan muistuttaa itseäni stressin iskiessä tuossa kuukauden parin päästä, kuinka on hyvä nauttia joutilaisuudestakin. Ja onhan tässä tullut paljon mietittyä ja säädettyä koulukurssien kanssa ja muutettu takaisin omaan kotiin, joten ei tässä ihan löhöilylomailua ole hetkeen näkynyt. Enemmänkin aktiivista, urheilupitoista toimintaa vaikka odotankin jo ihan perusarkea innolla!

Nyt jatkan vielä hetken kalenterin päivittelyä ja sitten pääsen toivottavasti syömään Miikan tullessa kotiin, meillä on avokadopastaa tänään tiedossa nams. Oikein aurinkoista maanantaita kaikille! :)

24. elokuuta 2013

Linnanmäellä


Lauantaitervehdys!

Oltiin tänään otsikon mukaisesti piiitkästä aikaa Linnanmäellä käymässä ja ai että oli hauskaa! :) Saatiin liput Miikan äidiltä Akavan järjestämään yksityistilaisuuteen, joten saatiin pörräillä siellä aamuyhdeksästä yhteen muiden akavalaisten kanssa. Oltiin reippaina paikalla jo heti yhdeksän jälkeen ja hypättiin ensimmäisenä Viikinkilaivaan -siitä jatkuikin sitten hetken heikotus, joka kuitenkin onneksi väistyi tieltä. Ei ole ihan normaalia heti aamusta hypätä pahasti kiikkuvaan laivaan...

Otin mukaan pinkin digipokkarini, joka mahtuu hyvin laukkuun eikä tarvinnut huolehtia kolhuista ja säilytyksestä. En ole tullut käyttäneeksi pinkkiä ystävääni aikoihin johtuen uudemmasta Olympuksen kamerastamme, joten oli hauskaa vaihtelua ottaa se taas käyttöön ja räpsiä menemään!




Pitkästä aikaa pääsin maisemajunankin kyytiin kaivatessamme hieman rauhalllisempaa menoa. Matka oli yllättävän hauska ja siinä olisi voinut istuskella hetken pidempäänkin. Maisemajunahan kiertää tosiaan alueen sisällä, joten siinä pääsee tarkkailemaan Linnanmäkeä yläperspektiivistä käsin. Sopii hyvin lapsiperheille sekä nuorille, joiden pää on pyörällä kieputuksista. :D




Ilma suosi meitä tälläkin kertaa ja aamuviileys väistyi lämpimän auringonpaisteen tienoilta. Oli tosi mukava käppäillä hieman normaalia rauhallisemmalla alueella ilman pitkiä jonotuksia ja hälinää. Kyllähän siellä sitä porukkaa riitti, mutta toisaalta kyllä Linnanmäki vetää myös aikamoisen määrän ihmisiä sisäänsä. Käytiin läpi kaikki hurjimmat vekottimet ja pari vähän kevyempää, juuri sopivassa suhteessa. Vaikka pari kertaa tuli henkeä haukottua, olimme molemmat samaa mieltä, että Göteborgin Lisebergissä on vielä paljon hurjemmat laitteet! Siellä pieni jännitys on jo lähellä paniikkia, haha.


























Saisinkohan minäkin prinsessamaiset rusetit kylpyhuoneen oveen?


Söin hyvin ja tässä tulos!;) Hassut peilit siellä Lintsillä, oli huvittavaa katsella miten aikuiset ihmiset pyörivät ja hyörivät peilien edessä naureskellen hullunkuriselle peilikuvalleen. Pitihän meidänkin käydä siinä, tottakai. Yllättäen lihosimme aika monta kiloa ja pituudetkin meni päänlaelleen, hassua.


























Otettiin me vähän myös lisäenergiaa vohvelista ja pehmiksestä niin jaksoi taas jatkaa. Olisin kovin halunnut suklaapehmiksen, jota ei monissa paikoissa ole, mutta  nyt oli Lintsilläkin ikävästi tarjolla vain vaniljaa, höh. Hyvää sekin oli, ei sen puolesta. :)

Kiva aamupäivä Linnanmäellä siis ja oli hauska päästä kokemaan lintseily kerrankin vähän myöhemmin kesällä ja muutenkin hieman rauhallisempana päivänä. Jonottelu ei ole oma pala kakkua, joten eipä tarvinnut hermostua jonossa koko ajan. Odottelugeenit eivät tänne jostain syystä ole periytyneet (eikä suvussa sellaisia ole nähty), joten keskityn katselemaan Miikan rauhallisuutta ja yritän ammentaa sitä vähän itseenikin.

Mukavaa ja rentouttavaa lauantai-iltaa sinne!

23. elokuuta 2013

Art goes Kapakka


Heipsan!

Kerroinkin viime viikolla käyväni päiväskumpalla Art goes kapakka -tapahtuman puitteissa Artekissa. Artek oli heti alusta asti täynnä mielenkiintoisen näköisiä ihmisiä, jotka selvästi kuuluivat sinne enemmän kuin me. ;) Oli mukava päästä kuitenkin käväisemään katsastamassa tunnelmaa sekä nauttia pullo kuohuvaa pillillä. Kyseessä oli Gancian prosecco- skumppa ja siis tosiaan ihan pikkuruinen pullo, piccolopulloksiko niitä kutsutaan?

© LL
© LL
Pikku-Rosi laittoi päälleen Minni ja Mikki -paidan, pieni lapsi kun vielä olen. Ei vaiskaan, sopi mielestäni ihan hyvin asuun vai mitä mieltä olette? Artekissa oli vielä melko kuuma, joten bleiseri sujahti laukkuun aikalailla salamannopeudella kun sisälle astuttiin. Ehkä edustin sitten vaikkapa lapsenmielistä sisustusnäkökulmaa tai mitä näitä nyt on..

© LL
© LL
Taideväki siirtyi Artekista vielä jatkamaan eteenpäin, mutta me kiltteinä tyttöinä lähdimme kotiin jo skumppien jälkeen ja jätettiin areena enemmän sinne kuuluville. Hih, välillä on hauska vaan olla porukassa kuin kuokkavieraina, mutta kutsuttuina sellaisina!

Kiitos vielä Lauralle kutsusta ja kuvista!

22. elokuuta 2013

Pumppijumppaillen


Aurinkoinen tervehdys täältä Espoosta!

Päiväni on ollut ihana, jonka vuoksi halusin tulla tännekin kirjoittelemaan kuulumisia. Olo on mitä mainioin päiväsuihkun jälkeen ja täällä istuskelen makuuhuoneen sohvalla, katselen ulos auringonpaisteeseen (ja ihmettelen miten samalla sataa yhtäkkiä vettä) ja hörpin mutteripannullista kahvia. Kerrankin sain koko pannun Miikan ollessa poissa kotoa. ;)

Oltiin tänään yhdessä kokeilemassa Body Pump -näytetuntia, jota ohjasi ennen lastenjumppia ja corea vetänyt tyttö. Miikka oli jo kieltäytynyt tulemasta jumppaan ja olikin matkalla vain kuntosalin puolelle kunnes respassa seisonut miespuolinen työntekijä ihmetteli miksi vain minä sinne yksin menisin. Pienen suostuttelun, ja selkeästi jonkun saman sukupuolen aallonpituuden vuoksi, sain Miikan mukaan pumppitunnille ja hienosti meni sekä uudella vetäjällä että Miikalla. Olin niin ylpeä tyypin tullessa ensimmäistä kertaa ryhmäliikuntatunnille ja kuulemma saisin seuraa ehkä ensi kerrallakin!



Tämän päivän ilonaiheisiin liittyy myös pieni pian kaksivuotias kummipoikani, joka oli viihdyttämässä eilisestä tähän aamupäivään. Käytiin kylässä lapsellisen ystäväni luona, leikittiin äidin pihalla ja tutkittiin mikä on kiellettyä ja mikä sallittua. Pikkunen oli niin kiltisti koko ajan ja kovin reippaasti kummitätinsä iloksi. <3

Elämä on ihanaa ja näin edespäin. Jos jotain kehitysaiheita etsii niin olisi kiva, että syksyn aikataulut olisivat jo selkeämmät, siskoa näkisi hieman useammin ja että makuuhuoneemme ei joutuisi ollenkaan pressuihin. Muuten, ei oikeastaan ole mitään valitettavaa!

Mitäs kivoja asioita teille on tällä viikolla sattunut? :)

20. elokuuta 2013

Minttua ja saappaita


Moikka!

Olen niin iloinen ettei kesä hylännytkään meitä vielä vaan ollaan saatu nauttia keskilämpimistä loppukesän säistä. Aivan ihanaa sillä sade tuli jo ihan korvista ulos! Jokainenhan tietää, että kohta sitä sataa taas ja urakalla, mutta turha miettiä semmoisia. ;)








Tässäpä näytille eilisen asua kun kaupungilla käytiin ja kyllä tuli todella kuuma farkuissa ja saappaissa. En osannut aavistaakaan kuinka lämmin päivä tulisi ja tuloksena sain sitten tuuletella itseäni ja yrittää olla rauhallisesti haha. Kotona tuli vaihdettua hame ja sandaalit tilalle ja kylläpä helpotti oloa! Satuin löytämään mintunvärisen neuleen serkkuni kirpputorikasasta ja siitä on tullut yksi kesän luottoneule. Ihana väri, kevyt materiaali ja helppous ovat tuoneet paidan käsiini vaatekaapin edessä seistessä. Olen oikea haukka, kun pääsen ystävien kirpparitavaroita syynäämään, sieltä löytyy aina jotain ihania aarteita! :)




















Roksukin sai ruokaa Kampin Mustista&Mirristä, jossa kävin shoppailemaan Miikkaa odotellessa. Jos tarkkaan kuvaa tiiraa, niin voi huomata meidän pienen hauvan näköisen otuksen siinä pussin kannessa, aika söpöä että poika saa omannäköistään ruokaa. Yleensä ollaan annettu sille samantyyppistä nappulaa, jossa on puudelinkuva, mutta sitä ei nyt ollut tarjolla. Koirattomia varmaan kiinnostaa kovin, mutta tämmöistä sitä koirallisena tulee mietittyä, pienen ruokailua, ulkoilua ja hoitoa.

Kiva päivä taas takana muutenkin, olen saanut paljon kotona aikaiseksi, jotta kohta täällä on oikeasti ihan kaikki paikat kunnossa. Käytiin me salillakin ja siitä jäi energinen ja positiivinen fiilis, urheilu on vaan parasta ja siksi onkin tullut tahkottua lähes joka päivä. Saa nähdä millon into taas laimenee, mutta aina sitä tulee jotain urheilua kuitenkin tehtyä. Kyllä näiden fiilisten takia jaksaa taas uudestaan lähteä salille tai kuluttamaan lenkkipolkuja. <3

Kuulemisiin!

19. elokuuta 2013

Urheilua, ruokaa ja muuta höpötystä


Heippatirallaa!

Hirveä nälkä ja tulin koneelle tappamaan aikaa, jotta en huomaa ajankulkua. Uunissa valmistuu kesäkurpitsa-porkkana-parsakaali-lasagne, joka varmaankin katoaa kaikkineen napaamme heti tänään, jos tätä nälkää on uskominen. Tehtiin siis heti viikon sisään viime kerrasta uudestaan lasagnea, koska se vaan oli niin hyvää ja edes jossakin määrin riittoisaa. Kun ei kerennyt siihen vielä kyllästyä, niin päätettiin tehdä lisää, että varmasti kyllästyy. No ei vaiskaa, mutta ehkä tämän jälkeen voi pitää taas hetken taukoa.



Käytiin tänään Helsingissä asioilla hoitamassa syksyiset koulujutut kuntoon ja törmättiinpä ystäväpariskuntaan koululla, jotka olivat samoissa puuhissa. Tai me tytöt siellä varsinaisesti asioitiin, saatiin vain pojat aveciksi. ;) Mentiin vielä yhdessä syömään Kasarmitorin läheisyydessä sijaitsevaan Bankiin, jonka ruoka yllätti täydellisesti positiivisessa mielessä. Siellä sai valita erilaisia kokonaisuuksia ja lähes kaikki maksoi alle kympin. Itse valitsin pienen salaatin, johon sai ruokaisia vaihtoehtoja, sekä jauhelijakeiton ja lisäksi hintaan kuului leipä ja kahvi. Oli todella hyvää ja riittoisaa ja olisin voinut valita vaikka mitä muutakin listalta kuten katkarapupastaa tai poronkäristystä, namnam. Ehkä sinne eksyy joku toinen kerta uudestaan, yllätti tosiaan positiivisesti kuinka suht koht edullisesti saatiin herkullista ruokaa! :)

Nyt hieman jo väsyttää (ja on nälkä!), mutta ajatuksissa pyörii vielä illan harkinnassa oleva lenkki. Kävin eilen aamusta salilla tekemässä yläkroppa- ja keskivartalotreenin ja illalla kaverin kanssa lenkillä, joten tänään aamulla tosiaan tiesi tehneensä. Tuolla on huikeanhieno ilma yllättäin, joten olisi mukava mennä vielä ulkoilemaan, mutta en tiedä sitten kuinka nopeasti tuo kohta ahmittava lasagne laskeutuu, täytyypi siis katsella kerkeisisikö sitä vielä lyhyesti myöhäisillan lenkille vai onko vaan pakko pitää taukoa.

Semmoista tänne, mitäs sinne?

18. elokuuta 2013

Makeita leipomuksia


Sunnuntaihuomenet!

Eilen lupailinkin paljastaa mitä herkkua olin leiponut suolaisten ruokien jälkeen.. Pienen pohdinnan jälkeen tein ensimmäisiä kertoja elämässäni muffinseja ja vieläpä Dumlemuffinsseja!






















Reseptin nappasin kotikokki.net-sivustolta, tässä linkki sinne: http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/67543/Dumle%20muffinssit/

Suosittelen tekemään, on meinaan hyvää! Ja toisin kuin luulisi, eivät muffinssit olleet liian makeita yhtään. Jopa olisin melkein voinut laittaa sinne toisen Dumlen joukkoon, slurps!

Onko joku muu herkkusuu joskus jo tehnyt näitä, miltä maistui?

17. elokuuta 2013

Suolaisia kokkailuja


Hellurei ja hyvää lauantaita! :)

Piti hetken jopa miettiä mikä päivä tänään onkaan, mutta tulihan se sieltä. Nyt on taas jo viikonloppu ja elellään elokuun puoliväliä näköjään, aika jännää.

Kuten yleensäkin päässä pyörii aikamoinen sillisalaatti mistä kertoa, mutta jotta edes joskus pysyisi punainen lanka, ajattelin kertoa tämän viikon yhden päivän kokkailupyrähdyksestä. Kaikki minut tuntevat tietävät, etten ole mikään varsinainen kokkauksen kuningatar, mutta jos jotain teen niin yleensä mieluummin leipomista. Yhtenä sateisena päivänä päätin kuitenkin viihdyttää itseäni, Miikkaa ja lopulta muutamaa ystävääkin omatekoisilla herkuillani.




















Suolaiseksi ruoaksi tein päästäkeksittyä soijarouhe-parsakaali-porkkana- lasagnea, joka onnistui erittäin hyvin mielestäni! Soijarouhe näyttää melko lailla jauhelihalta ja maistuukin hieman sille vaikka se on ilman maustamista mauttomampaa kuin liha. Miikka ei kuitenkaan syö ainakaan tällä hetkellä enää punaista lihaa, joten siksi korvasimme soijarouheella jauhelihan. Muutenkin pyrimme syömään paljon kasvisruokia, sillä eihän kukaan sitä lihaa koko (jos ollenkaan) tarvitse. Välillä vaan pää lyö tyhjää ohjeiden kanssa ja sitten tulee tehtyä jotain kana-halloumi- systeemiä.






















Lasagnen ohella tein ystäväni poikaystävän innoittamana itsetehtyjä porkkanasämpylöitä. Olen melko huono kuivahiivan käyttäjä ja siitä tai jostain tietämättömästä syystä eivät sämpylät kohonneet yhtään, höh! Kuitenkin ne maistuivat hyvältä ja olivat meheviä sisältä, joten ei sekään yritys ihan pieleen mennyt. Ensi kerralla pitäisi varmaan ostaa sitä normaalia hiivaa ja harkita tuota spelttisämpyläjauhon käyttöä, sitä kun pitäisi ilmeisesti hieman eri tavalla käyttää eli taikina jättää löysemmäksi, joten on suuri riski epäonnistua taikinankohottamisessa. :D Ainakin allekirjoittaneella...

Mutta mitä tein jälkiruoaksi, siitä kerron huomenna! ;) Arvauksia saa heitellä, paitsi ne ystäväiset jotka pääsivät sitä maistamaan!

Ps. Meillä on täällä naapurin kleinipentu hoidossa, sydän sulaa ihan just.

15. elokuuta 2013

Oranssia ja liilaa


Mooooi!

Heti alkuun pitää todeta, että yritin julkaista tämän tekstin jo kuutisen tuntia sitten, mutta se ei näköjään ollut onnistunut vaikka alkuun näytti niin. Siispä älkää ihmetelkö, en ole iltakymmeneltä lähdössä mihinkään..




















Kuinka moni on nauttinut viime päivien tauottomasta sateesta? Minä en ainakaan ole ja pakko myöntää, että vaikka en yleensä anna säätilojen vaikuttaa mielialaani, on sillä nyt ollut hetkellisesti negatiivinen vaikutus. On ihanaa, että on sateisia kotipäiviä, mutta hei viikko! Joku raja siinäkin pitäisi olla paljonko saa sataa. No, mutta onneksi juuri tällä hetkellä tätä kirjoittaessani ulkona paistaa aurinko (!!) pitkästä aikaa ja lämpötila on melko kiva. Hieman sitä syysviileyttä, mutta eipä sen pitäisi niin yllättää. Uskon kuitenkin vielä, että me saadaan kunnolla lämpöä, en vain tiedä vielä että milloin.



Pääsin tänään aamulla nauttimaan tunnin hieronnasta ystävälläni ja nyt pää on ihan pökkelönä. Oli sen verran rentouttava setti, että harkitsin pientä unihetkeä hierontasängyllä. Harmi, ettei sitä ihan kehtaa jäädä päikkäreitä sinne vetämään! ;) Ah, kyllä tekee hieronta hyvää ja toivottavasti virtaa taas veri hieman paremmin päähän tämän jälkeen.

Pakko muuten mainita, että ystävälläni on yksi ihanimmista kodeista jonka tiedän. Se on sisustettu naisellisesti ja mielenkiintoisesti niin, että sitä jää vain ihailemaan ja hipeltämään tavaroita. Vaatekaappien tilalla on Ikeasta ostettu avoin vaaterekki/rivistö/kaappi/ mikä onkaan semmoinen korkea kattoon saakka ylettävä teline, jossa alhaalla on pari vetolaatikkoa ja päällä kahdessa kerroksessa vaatetangot.

Kaikki vaatteet on siis kauniisti laitettu henkareilla esille värien ja käyttötarkoituksen mukaan unohtamatta kenkiä, jotka ovat kauniisti esille lattiasta kattoon. Ai olenko kateellinen, no ehkä hieman! Jotain samantyylistä ottaisin heti kotiinikin vaikkakin voisi tehdä tiukkaa saada se pidettyä siistinä. Toisaalta myös huomaisin heti liian räikeästi vaatekaapin puutteet ja se vasta olisikin kallista, joten kai sitä on fiksuinta tyytyä nykyiseen. :D



Tänään olisi tarkoitus käydä yliopistolla hoitamassa opiskelijastatukset syksylle kuntoon sekä sen jälkeen piipahtaa Art goes kapakka -tapahtumassa Artekissa skumpalla, ystäväni ollessa siellä töissä. Meitä meneekin sinne nyt neljä tyttöä käymään, kiva että sain hierojaystävästäni kavereineen seuraa päiväskumpalle, ei paha!




















Jeppedistä, ei tänne siis kurjuutta kummempaa. Jos jostain pitää valittaa, niin nyt tiedän miltä tuntuu kun olohuoneen ulkopuolella piikataan seinää. Enpä ole ikinä kuullut näin kovaa ääntä sisällä, vaikka makuuhuoneessa radion kanssa piileskelläänkin. Parasta toivoa ettei tätä kestä kauan sillä muuten voi olla että joku saa pian mustan silmän. Ei mulla muuta.

Kuullaan!

12. elokuuta 2013

Maanantain kuulumisia


Näin sateisena päivänä on kiva vielä fiilistellä viikonlopun pihapuuhia ja aurinkoisempaa ilmaa. Viime viikonloppu oli selkeästi aiempaa viileämpi, mutta hyvin siellä ulkona kuitenkin tarkeni olla, välillä ihan kuumuuteen saakka. Sunnuntai-iltapäivällä päätin hieman herkutella jäätelöllä ja karviaisilla ja löysinpä joukkoon vielä muutaman minivatunkin pihalta. Karviaiset ovat niin yllättäviä, joka toinen on superpehmeä ja makea kun taas joka toinen on niin kirpeä, että melkein irvistää. Onneksi tähän mennessä niistä on kuitenkin moni jo pehmentynyt, joten ei tarvitse niin paljon naamaa väännellä syödessä. ;)

























Ylläolevasta kuvasta näkee viikonlopun saldon mitä saatiin mukaan. Oikealla purkeissa kerättynä punaviinimarjoja sekä hieman karviaisia. Keskellä äidin tekemää herkkumehua ja vasemmalla puna- ja mustaviinimarjahilloa (vai mustaherukka, mikä niiden ero on?) sekä vielä purkki karviaishilloa. Näillä selviää hetken eteenpäin kunnes täytyy käydä pyytämässä lisää. :)

Ajattelin nyt sateen lakatessa käydä lyhyellä juoksulenkillä ja sitten suunnistaa kaverille ihmettelemään elämää ja tarkastamaan joko heidän asuntonsa olisi jo kunnossa muuton jäljiltä. Luulen, että paremmin kuin meidän, haha!

Reipasta päivänjatkoa sinnekin!

11. elokuuta 2013

Iltalenkkeilyä pururadalla

Moi!

Sovittiin tänään ystävän kanssa treffit vartin yli kahdeksaksi ja lähdettiin pitkästä aikaa yhdessä juoksulenkille. Ilma oli ihan täydellinen juoksemiselle ja happi sekä juoksu kulki yllättävän hyvin. Jäi tosi hyvä fiilis lenkkeilystä ja nyt tulee varmasti lähdettyä helpommin liikkeelle ensi viikolla. Tämmöinen astetta verran viileämpi ilta sopii hyvin ainakin omalle lenkkeilylleni sillä pakahdun todella helposti lämpimällä kelillä ja päätä alkaa jomottaa. Parhaat lenkkikelit on ehdottomasti syksyllä ilman ollessa raikkaimmillaan ja on sopivan viileää!




Lenkin lopussa rupesi tekemään aivan hulluna mieli kaurapuuroa, raejuustoa ja mehukeittoa, joten pitihän sitä tehdä heti kun kotiin pääsin. Nam, miten joku niin perusruoka voi maistua juoksun jälkeen hyvältä! Näyttää tosin varsinkin tässä huonolaatuisessa kamerakännykuvassa hyvin epäilyttävältä enkä ihmettele jos moni on sen herkullisuudesta kanssani eri mieltä. Hyvää se kuitenkin oli, näyttää miltä näyttää! :D

Huomiseksi olin miettinyt saleilua, mutta salikaverini on purjehtinut viikonlopun niin ahkeraan, että jaksaa tuskin eväänsä liikauttaa ainakaan urheilun osalta huomenna. Nyt en sitten tiedä, uskaltaisiko sitä ihan yksin sinne mennä, korvaanko lenkillä vai pidänkö vain vapaapäivän. Ehkäpä huomenna mennään nyt sitten ihan vaan fiiliksen mukaan ja katsellaan mihin askel vie.

Nati nati! :)

10. elokuuta 2013

Marjasatoa


Ehtoota!

Lauantaihin mahtui paljon puuhastelua: marjojen keräämistä, myslin tekoa sekä tulipa sitä äidin avuksi pullotettua pari pulloa mehuakin, jännää. Olin melko varma polttavani näpit tai aiheuttavani muuten vain mehunpunaisen katastrofin keittiöön, mutta hyvin yllättäen kumpaakaan edellä mainituista ei tapahtunut. Mehu saatiin pulloihin ja korkit kiinni, melkein jopa ammattilaisen elkein. ;)

























Koirapojat olivat ulkona lähes koko päivän ja sen varmasti huomasivat kaikki naapurit, hupsista. Pojat osaavat yksinään melko hyvin hallita haukkumisviettejään, mutta välillä tuntuu sen olevan mahdotonta silloin kun ne ovat kaksin. Kun toinen on hiljaa niin toinen aloittaa ja toistepäin, huoh. Muuten niin suloiset hauvat saivat tänään hieman ärtymystä osakseen täältä suunnasta kun korvat vaan soi kerta toisensa jälkeen, mitenköhän ne saisi opetettua olemaan hiljaa myös yhdessä eikä vain erikseen..



Suurimman osan lauantaipäivän tunneista nappasi kyllä ehdottomasti marjat. Niitä keräillessä hurahti tunti jos toinenkin, mutta eipähän ole enää montaa puskaa jäljellä. Itse keskityin tällä kertaa pelkästään punaviinimarjoihin kun taas äiti ystävineen keräili piikikkäitä karviaisia. Miksiköhän en ole niitä niin innokas poimimaan, auts.

Nyt meille kertyy myös omaan kotiin pakkaseen aimo määrä erilaisia marjoja, joita voi syksyyn mentäessä alkaa pakastimesta tyhjentelemään. Pohdin myös josko sitä ostaisi vielä loppukesän mansikoita laatikollisen, jotka voisi pakata pieniin purkkeihin ja pakastaa. Saisi samalla ehkä jopa koko talveksi smoothiemarjat säästöön!


Omppuja ei tule tänä vuonna lähes yhtään, ehkä ihan hyväkin viime vuoden supersadon jälkeen. Ihan muutamia tapauksia vain on näkyvissä ja nekin näköjään vielä raakoja.



Päivän uurastusten jälkeen laitettiin äiskän kanssa jalat kuntoon, jotta kelpaa taas käyttää sandaaleja. Niin mukava päivä oli vaikkakin hyvin puuhakas ja sen tuntee nyt kovana väsymyksenä. Ennen nukkumaanmenoa, on tiedossa kuitenkin vielä pihasaunomista ja iltapalaa. Sitten vasta kelpaa mennä puhtaana ja virkistäytyneenä nukkumaan pitkät yöunet.

Lauantainjatkoja!