7. heinäkuuta 2013

Herkuttelua ja uimista


Moipsan!

Meillä oli eilen niin kesäinen päivä kuin olla ja voi, mentiin Tampajan rantsuun uimaan ja käytiin ihanassa pikkukahvilassa Kirkkonummella. Uimarannalla oli melko tuulista alkuun ja siinä meinasikin mennä pupu pöksyyn ja jäädä uinnit uimatta. Onneksi kokosin kuitenkin itseni ja lopulta pitkän vänkyröinnin jälkeen onnistuin pulahtamaan veteen ja sinnehän sitä sitten jäätiikin. Vesi oli tähän mennessä lämpimintä missä olen tänä kesänä ollut, mutta ei kuitenkaan ihan "keitettyä" kuten jotkut vedessä olijat ilmaisivat. Sopivan lämpöisää ja virkistävää joka tapauksessa!


Meidän piti kaupasta käydä ostamassa kaupasta jotain pientä evästä ja jädet, mutta Miikka bongasikin siitä viereiseltä kadulta kahvila-kyltin, joten tiemme johtikin sinne. Melko suloinen paikka ja kuten kuvista näkyy, sitä tuli jotain pientä laitettua suuhunkin ;) Taidettiin me vielä pullat ostaa kotiinkin..




 
 Illan kruunasi grilliruoka, jonka pääosaa näytteli kala tällä kertaa. Syötiin kaupasta ostettuja lohivartaita, tonnikalapihviä, perunoita sekä salaattia sekä hoidettiin juomapuoli myös kuntoon. Tämä neiti ei osannut tonnikalapihviä paistaa tosiaankaan oikein grillissä (vaikka olin ohjeet saanut), mutta urheasti kaikki sitä söivät ja hyväksi kehuivat. Ensi kerralla taidan paistaa sen kyllä sisällä vaikka muun ulkona grillaisinkin. Pihalla syöminen on kyllä yksi kesän parhaimmista jutuista ehdottomasti monen muun huipun jutun ohella, eikö olekin? :) 






















Tänään meillä olisi sitten suunta kohti Savonlinnaa ja Miikan isovanhempia ja siellä yövytäänkin keskiviikkoon saakka. Tällä kertaa olisi kiva käydä tutustumassa myös Savonlinnan keskustaan sillä viime kerrasta on jo ties kuinka kauan aikaa. Luulen, että kyseessä on melko söpö pikkuinen kaupunki, joten mieluusti siellä hieman kiertelisin.Toinen kokonainen päivä vietetään sitten varmaan vaan siellä isovanhemmilla kotosalla ja ollaan kelin salliessa pihalla puuhastelemassa. Voipi olla, että tällä kertaa sitä pääsisi hieman ahkerammin tännekin kuulumisia kertoilemaan!

Niin muuten vielä, käytiin tänään meidän omalla asunnolla pyörähtämässä ja päästiin ihailemaan ja kauhistelemaan keittiön remontin etenemistä. Tällä hetkellä sieltä on laminaatti saatu ylös, mutta sieltä joudutaan irrottamaan myös hyvin tiukassa oleva muovimatto. Otin pari kuvaa kännykällä, jotka voisin teillekin jakaa, on meinaan niin "hienon" näköinen asunto tällä hetkellä. Suunta on kuitenkin ylöspäin ja ehkäpä me joidenkin viikkojen päästä pystyttäisiin taas alkaa siitä kotia rakentamaan. :)

Leppoisat sunnuntainjatkot!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän viestiä käynnistäsi :)