17. kesäkuuta 2013

Lomamoodissa


Maanantaihuomenet!

Ensimmäinen viikonloppu pitkään aikaan Suomessa on nyt takana ja se tuntui menevän niin nopeasti. On ollut sanoinkuvaamattoman ihanaa nähdä ystäviä, saunoa pihasaunassa ja hengailla tutuilla seuduilla. Kaikki on vielä hetken niin jännää kunnes tästä tulee hyvällä tapaa arkea. :) Vielä hetken voi kuitenkin tutkia maailmaa lapsen tavoin!


Äiti teki meille viikonloppuja raparperikiisseliä, joka on niin hyvää että oksat pois! Huomasin, että se sopii hyvin myös rahkan joukkoon makeuttamaan, joten sitä yhdistelmää lienee syötyä paljon tänä kesänä. Jos äiti tekisi tätä lisääkin ;) Miikka taasen toi meille kukkia palatessaan eilen kotiin illalla. Aika suloinen ajatus ja tulee hyvä mieli kukkien koristaessa kesäisesti katettu pöytää.

















Kaiken kaikkiaan vaan ihanaa olla takaisin Suomessa. Vielä ei ole kerennyt tulee ikävä Ruotsin kotiamme vaikka luulen senkin päivän koittavan. Nyt on kivempi vain nauttia täällä olosta ja niistä läheisistä, joita on ikävöinyt. Kyllä sitä tuli taas todistettua kuinka on ihana matkustaa, mutta en usko pystyväni/haluavani asua pysyvästi toisessa maassa ilman kaikkia tärkeitä ihmisiä. Joillekin se sopii, toisille ei. Itseni miellän enemmän kuitenkin turvallisuudenhakuiseksi kotihiireksi, joten täällä Suomessa on oikein hyvä olla ja suunnitella lyhyempiä reissuja! :)

Muuten, haluaisin kysyä mielipidettä tästä blogista. Avasin tämän alunperin viime vuoden marraskuussa ajatuksena kirjoitella vaihto-oppilaskevääseen liittyviä tunnelmia alkujärjestelyistä kotiutumiseen. On ollut hauskaa harjoitella kuvausta paljon enemmän kuin ennen ja päästä jakamaan niitä teidän kanssa. Kirjoittaminenkin on tehnyt hyvää ja välillä on päässyt huomaamaan kuinka ruosteessa sekin taito voi olla, jos sitä ei harjoita tarpeeksi. Nyt kuitenkin ollaan palattu jo takaisin Suomeen ja olen kertoillut kuulumisia täältä. Mitä olette mieltä, kiinnostaako lukea tätä blogia vielä ainakin kesän ajan? Jos jatkan vielä niin täytynee tehdä syksyn kiireiden alkaessa uusi tilannechekkaus aikataulun suhteen. :)

Nyt saa siis kommentoida ja voi myös rehellisesti sanoa, jos ainakin ystäville riittää pelkkä puhelin ja näkeminen! Vaikka tämä onkin itselleni mukava ilmaisutapa, on kiva myös jos joku sitä lukeekin ja kommentoi! :)

4 kommenttia:

  1. Tietty jatkat kirjoittamista! Keravalle on niin pitkä matka ettei kuulumisia ehdi viikottain vaihtaa! Täältä on kiva lukea mitä kuuluu, se tietty johtaa ilmiöön "kaikki tuntee apinan mutta apina ei tunne ketään". Lupaan yritää myös kommentoida useammin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että siellä lueskellaan ahkerasti! Onhan meillä joo välimatkaa ja teidänkin kuulumisia olisi kiva lukea vaikka sitten kommenteista. :) Ja voitaisiin järkätä treffit heti jussin jälkeen, jos ootte maisemissa!

      Poista
  2. Moi, niinpä ja Hampuriin vielä pidempi! Meitsikin kirjottaa, ollaan apinoita jookos. Vaikka meidän blogeilla onkin ehkä ministi eri agenda, uskoisin, et sullakin vähintäänkin kiva kanava kuvien postaukseen, se on hyvä harrastus! Toki minä mielelläni luenkin. Sielläkin lienee niin vauhdikas kesä tiedossa, ettei kukaan enää Skypeen kerkiä ;) Jatkuu jatkuu siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voidaan apinoida toisiamme joo! ;D Skypettelyä ei saa unohtaa, se jatkuu heti kunhan elämä tästä hieman taas rauhoittuu. Mitä livempi, sitä parempi kuitenkin eikös :) Mutta kiitos kommentista, ehkäpä tässä pitäisi vähintään kesänverran jatkaa kun intoa vielä löytyy!

      Poista

Jätähän viestiä käynnistäsi :)