13. toukokuuta 2013

Urheilukuulumisia


Moikka!

Täällä taas satelee, ihme kevätsateet alkaneet yhtäkkiä. Onneksi kuitenkin täällä tuppaa ilmat myös vaihtelemaan hyvin nopsasti päivän sisällä, joten toiveissa olisi illaksi aurinkoa! ;)

Olen tässä kevään aikana taas innostunut enemmän ja enemmän juoksemista. Ennen vanhaan se ei ollut yhtään oma juttu ja onnistuin käymään lenkillä ehkä paristi vuodessa. Kuitenkin sen jälkeen kun päätin oppia tykkäämään siitä, onkin juoksu alkanut kiinnostaa. Aloittelin ihan rauhallisilla ja lyhyillä lenkeillä, jolloin pääsee tuntemaan sen juoksun mukavan puolen, mutta ei ihan happi lopu kesken ja jalat mene maitohapoille. Sitten pikkuhiljaa nostin matkan määrää ja nykyään juoksen jotain viiden kilometrin luokkaa. Kunnon puolesta menisi varmasti paljon enemmän, mutta joku rasitusmigreenin tyyppinen on päättänyt estää pidemmät lenkit. Täällä hetkellä olen siis tyytynyt näihin lyhempiin, itselle kuitenkin sopiviin, lenkkeihin ja pohtia mitä Suomessa asialle sitten tekisikään.



























Lähdettiin tossa joku päivä Rockyn kanssa tavalliselle aamulenkille. Olin pukenut juoksulenkkikamat jo päälle, sillä ajattelin käydä Roksun aamulenkin jälkeen itse vielä juoksemassa saaren ympäri. Päänsärky oli hieman jo vaivannut sinä aamuna, joten lopulta päädyin kävelemään koko matkan hauvelin kanssa yhdessä! Käveltiin reipasta tahtia ja pidettiin vain ihan lyhyitä taukoja, koiran aamu-ulkoilusta kun kuitenkin oli kyse. Mittailin Sports Trackerilla hieman matkaa ja vajaa viisi kilometriä siitä näytti tulevan. Hyvän lämmön sai päälle ja oli energiaa jatkaa vielä vähän kotijumpalla. Tän tapaisia aamuja voisi tehdä useamminkin!


























Eilen kävin myös juoksemassa saaren ympäri todella rauhallista tahtia. Yritin pitää sykkeen matalalla ja oikeasti temmon ihan minimissä. Hyvin se onnistui puoleenväliin asti, jonka jälkeen hetken sai purra hammasta ettei kiristänyt tahtia. Ohi meinaan hölkkäili reipasta tahtia jossain viisissäkymmenissä oleva nainen! :D Siinä sitten keräsin itseni ja päätin jatkaa samaa mateluhölkkää mitä olin päättänytkin. Kaikkea sitä sattuukin..

Tänään ajattelin käydä myös hieman juoksentelemassa, tällä kertaa täällä opiskelijakämpän maisemissa. Aiemmin olenkin täällä ollessani käynyt vain salilla, mutta nyt päätin raahata juoksuvermeetkin mukaan ja lähteä mieluummin luontoon hölkälle. Jotenkin on niin tottunut Rockyakin ulkoiluttamaan etten missään nimessä pysty koko päivää olemaan sisällä, harvemmin edes koko iltapäivää ja iltaa. Nyt ajattelin siis hetken tsempata koulujuttujen merkeissä ja sitten kysellä jotain kaveria lenkille! :)

2 kommenttia:

  1. Hyvä hyvä lenkkeily on kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Oli äsken mahtava lenkki sateessa kaverin kanssa, nopsaan meni vajaa 4 kilsaa ja jäi hyvä olo siitä. Pidempäänkin olis juossut, mutta sovittiin että käydään lyhyesti :)

      Poista

Jätähän viestiä käynnistäsi :)