4. toukokuuta 2013

Grillikausi avattu

Kyllä, nyt se on vihdoin totta!

Kaivoimme eilen viimein grillin esille ja uhmasimme tuulta ja viimaa ulkona grillatessamme herkkuja. Tai voi olla, että neiti toimi enemmänkin ruoanviejänä ja vietti osan ajasta sisällä siemaillen viiniä ;) Sen siitä saa kun hehkuttaa kevätsäätä, supertuulisen illan nimittäin.






Grillasimme tällä kertaa makkaroita, kanaa, paprikoita, herkkusieniä sekä sipuleita. Paprikat ja herkkusienet olivat täytetty wiski-sinihomejuustolla, nam! Kyllä tuli kotoisa olo kun grillaili ja oli kiva fiilistellä viime kesää. Pitäisi miettiä mitä kaikkea hyvää voisikaan grillailla, joskus voisi tehdä ihan vegeversion vain. :)





Valkoviiniä mulle, punaviiniä Miikalle! Herra grillimestari pyysi viininsä IKEAn lasissa, joten heti ajattelin meidän isompia viinilaseja. Siitä ei nyt ollutkaan kysymys vaan meidän möhkälemäisistä juomalaseista. Selityksenä tuuli ja mahdollisuus lasin kaatumiseen. Tuli näköjään laitettua siihen sitten vielä hieman normaalia enemmän ;D

Toppavaatteista huomaa, että vilpoisaa oli. Kaukana oli lyhythihaisessa grillailu, mutta kyllä sitäkin saa vielä varmasti tehdä ihan tarpeeksi kesällä. Ensi viikolle on muuten ennustettu hetkellisesti 20 astetta, pitäisikö uskoa (jeeeee!!) :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän viestiä käynnistäsi :)