16. huhtikuuta 2013

Tiistai-illan kuulumisia


Moikka!

Viimeiset pari päivää olen totutellut uuteen elämään opiskelija-asuntolassa ja ihmetellyt uusia rutiineja. Tuntuu hassulta etsiä uudestaan lähikauppa ja ihmetellä millä välineellä liikkuisi minnekin. Nopsasti se opiskelu on mennyt onneksi ja aikalailla sitä on jo kotiutunut tännekin. Tällä viikolla kun koulua on niin paljon, on paljon helpompi olla täällä koulun lähellä aikataulujen vuoksi. Säästyypähän kaksi tuntia päivässä matkustamiselta niin voin sen sitten käyttää ahkeraan opiskeluun ;)





















Huomenna lähden heti aamusta jumppailemaan itävaltalaisen vaihtarikaverin kanssa! Sen jälkeen päivä kuluu ahkerasti yhden kirjoitustehtävän parissa ja iltapäivällä lähdetään mahdollisesti taas salille. Heh, itse en ehkä muuten lähtisi toista kertaa, mutta voipi olla että kaverin mukana menen. Aamun tunti on nimeltään Kraftag ja vaikuttaa hieman pump-henkiseltä, iltapäivällä taas on kyse crworx:istä (?). On mahdollista ettei tunnille ole enää paikkoja sillä en ole niitä aiemmin varannut, mutta jos näin käy niin suunnitelmassa on sitten aamuaerobinen salin puolella ja iltapäivällä puntti, jos sinne taas lähden. Täältä kun sinne salille kävelee kuulemma 10-15 minuuttia, ei kynnyskään lähtemiseen ole liian suuri. Niin kätevää!






















Nyt iltapesuille ja nukkumaan, kellokin näyttää jo yhtätoista. Silmät ristissä sain yhden pienen kurssitehtävän pakettiin reilu tunti ennen deadlinea, joten näihin tunnelmiin on hyvä nukahtaa. Voipi olla, että viikonloppukin jo siintää ajatuksissa - sillon on täyttä lepoa, ulkoilua ja murusten kanssa hengailua. Täytynee varastaa ne tänne mukaan ensi viikoksi, sillon ehkä kerkeän koulukiireiltäni hieman enemmän antamaan huomiota.

 Hyvää yötä sinnekin! :)

1 kommentti:

Jätähän viestiä käynnistäsi :)