2. huhtikuuta 2013

Pääsiäiskuvia osa 2

















Pitihän sitä narssisseja pääsiäiseksi hankkia, ihanan keväisiä kukkia kun ovat! Ne avautuivat vielä supernopeasti noin päivä ostamisen jälkeen. Vettä ja aurinkoa ne vain siihen kaipasivat.





















Terassikausi avattu! Kylmyydestä ei tarvitse mainita mitään..:D




Kokeiltiin ystävältä saatua suklaa-juustokakku- reseptiä ja hyväähän siitä tuli. Se jopa parani toisen yön jälkeen ja oli parhaimmillaan vasta pari päivää tekemisestä. Kakku oli helppotekoinen ja maistui maukkaalle, eikä tarvinnut valittaa Digestive- kekseistäkään kun korvattiin ne kaurakekseillä.



















































Meidän hyvin "perinteinen" pääsiäismenu - sushia ja pashaa. Meillä kun ei täällä uunia ole, piti hieman improvisoida mitä sitä tekisi pääsiäisruoaksi. Joku sai idean sushista ja sitä tuli sitten tehtyä. Itse vielä sushialoittelijana söin lähinnä avokado-lohi -makeja muiden maistellessa niinkin jännittäviä kuin turska-nigirejä. Pikkuhiljaa pikkuhiljaa..

Päivän piristyksenä kuva siskon lenkkikengistä juoksun jälkeen. Ai mitä tapahtui? Meidän reittiohje ei ollut ilmeisesti mennyt ihan jakeluun vaan sisko päätti höystää reittiä rämpimällä mudassa. Vieläkin naurattaa, vaikka ei ehkä saisi. ;D





















Siinäpä meidän pääsiäinen munankuoressaan. Ilmat olivat suotuisat, seura oli loistavaa ja ruokaa riitti enemmän kuin tarpeeksi. Mitä muuta sitä enää kaipaisikaan? :)

Tänään ollaan taas orientoiduttu arkeen ja sain pari kouluhommaakin hoidettua. Nyt taas viikko ahertamista ennen kuin saadaan toivottaa seuraavat vieraat tervetulleeksi. Sieltä saapuukiin ystäväpariskunta mun kummipojan kera, ei liene yllätys että odotan sitä pientä tepsuttelijaa taloon <3

Ihanaa viikonalkua sinne!


4 kommenttia:

  1. Pääasia että tuli reippailtua, vaikka sitte vähän mudassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha niinpä! Kohta taas lenkille Rockyn kanssa, täällä on ollut kovin lämmintä tänään :)

      Poista
  2. Ruoat oli kyllä taivaallisen ihania, seurasta puhumattakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että maistui, teille ehkä vielä vähän mua paremmin.. :D

      Poista

Jätähän viestiä käynnistäsi :)