30. maaliskuuta 2013

Punasta kiiltoon


Tehdessäni jokunen aika sitten katsauksen tämän hetken top3 kosmetiikkauutuustuotteisiini, pohdin samalla josko kävisin läpi minkätyyppisiä huulipunia ja -kiiltoja kaapista löytyy. Niitä oli mielestäni yllättävän vähän ennakko-oletuksiini nähden, vaikka kai noita jonkin verran on kerennyt kuitenkin kertyä. Suurimman osan olen saanut lahjaksi/ tuotelahjaksi, joten kaikki sävyt eivät ehkä ihan ole ihan nappiin omien mieltymysteni mukaan. Osaa tulee kuitenkin käytettyä usein ja nyt tämän päivittelyn jälkeen voipi olla, että pitää käydä tutustumassa pariin muuhun kaivattuun sävyyn. :)

Huulipunat vasemmalta oikealle: Anytime nr. 12 Caramel Kisser- eternity, Sante nr. 14 Shiny Cacao, Clarion nr. 4 Russet, Rimmel nr. 140 Tulip Pink, L' Oréal Paris nr.819 Caramel Comfort, Maybelline nr.07 Water Shine, Lumene nr.07 Pink Nude, The Body Shop nr. 56.





















Tämä ylläoleva on tällä hetkellä ehdoton lempparini -siinä on paljon pigmenttiä, ihanan punertava sävy sekä tuntuu kivalta huulilla. Se pysyy myös hyvin sillon kun on pohjustanut huulet hyvin rajauskynällä.

Huulikiiltoja on olemassa mielestäni paljon enemmän, mutta ehkä jätin niitä sitten Suomeen. Tässä on kuitenkin oiva määrä ja kyllähän sitä parillakin varmasti selviäisi!

Huulikiillot vasemmalta oikealle: Oriflame Blueberry Lip Gloss, Lumene (?) nr. 10 A Song For You, Luminelle Deligloss, Make Up Store Crystal Lips, L'Oréal Paris Glam Shine, Victoria's Secret Candy Baby, The Color Institute Glossie Lips, Maybelline Water Shine nr. 07 Crystal Amethyst

Näistä lemppareimman aseman vie lopuillaan oleva L'Oréal Paris Glam shine keskellä. Toimii hyvin yksinään tai vaalean huulipunan päällä sekä se tuoksuu ihanalle.
















Rajauskyniä on kertynyt sekalaisen komppania, nämä viisi löytyivät käsiini. Vasemmalta oikealle: Kanebo Country Plum, Oriflame Berry, Lumene Malva ja kaksi vikaa ovatkin sitten nimettömiä ja tulleet jonkun isomman meikkipaketin mukana.

Eniten tulee käytettyä kahta oikealla olevaa, jotka sopivat hyvin suosituimpiin puniini, mutta vielä en ole ottanut käyttöön Kanebon versiota, joka vaikuttaa myös melko hyvältä.

Yläkuvassa kiiltelee harvinaisen epäselvänä alimpana Lumenen huulten pohjustuskynä. Sitä tulee käytettyä millon sattuu, sillä en ole varsinaisesti huomannut sen vaikutusta pysyvyyteen. Ehkä sitä olisi hyvä käyttää kuitenkin varmuuden vuoksi ahkerammin, jos sillä onkin vaikutusta. ;)





















Tämmöinen määrä näitä pieniä hylsyjä ja putiloita sitten täältä Ruotsin kodista löytyi. Olen pitkään jarrutellut joidenkin näistä avaamista vedoten niiden käyttöikän lyhenemiseen, mutta nyt luulen että pari pääseekin heti testailuun. Turha niitä on kaapeissakaan pitää pölyttymässä!

Vielä olisi hakusessa kesälle pinkin/roosan sävynen, asteen vaaleampi kuin suosikkihuulipunani. Voisinkin mennä niitä Lumenen osastolta katselemaan, niihin tuotteisiin  kun olen usein kovin tykästynyt. Hyvä hinta-laatu-suhde vie takaisin näiden tuotteiden pariin ja niitä on tullut osteltua ihan nuoresta saakka. Hassua vain että näissä kuvissa Lumenen edustus ei kovin pitkälle yllä, lieneeköhän niitä enemmän muissa tuotteissa sitten! :)

29. maaliskuuta 2013

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!






Tulin toivottelemaan teille oikein ihanaa, aurinkoista ja suklaamunaista pääsiäistä!! :) Toivottavasti ilmat suosivat ja kaupasta on tullut ostettua jotain herkkua päivien ratoksi. Meillä ainakin täällä on vaikka mitä suklaapupuja ja -munia ja herkullisia ruokia. Käydään me kuitenkin myös reippailemassa päivittäin ettei ihan mene syöpöttelyksi ;)

ILOA JA AURINKOA! <3

27. maaliskuuta 2013

Pääsiäisloma!


Jippiii mulla alkoi tänään PÄÄSIÄISLOMA! :) Aivan mahtavaa! Nyt kun on ahkeroinut koulun kanssa, tuntuu lomakin oikeasti lomalta. Vikat päivät menivät ihan sen ajatuksen voimin, että kohta lomaillaan ja vielä perheen parissa. Onhan siellä koulussakin tosi hauskaa ollut, mutta loma on aina loma eikös :)

Tänään olen sen kunniaksi koulun jälkeen siivoillut kotona ja käytiin Rockyn kanssa juoksemassakin. Taisi tulla ennätysjuoksu hauvalle, melkeinpä 45 minuuttia taidettiin hölkötellä. Pariin otteeseen pysähdyttiin lyhyesti sillä kaikkien puskien ohi ei vaan voi juosta Rockyn mukaan. Tosi nopeasti Rocky on oppinut juoksemaan vierellä, olen ihan yllättynyt! Kuvittelin, että siinä kestäisi pidempään opettaa koira juoksemaan mukana, mutta yllättävän kivuttomasti se onkin mennyt. Eihän me mitään huippumatkoja mennä, mutta naispuoliselle omistajalleen ihan sopivasti :D



En malta odottaa huomista, puoliltapäivin haetaan ensin äiskä lentokentältä ja iltayöstä sisko bussiasemalta. Päivä kuluupi äidin kanssa kuntosalilla sekä varmaankin yleisellä kiertelyllä. Varmaan sitä jossain pitää syödäkin ja ehkäpä käydä kaupoilla. Mitään sen kummempaa ei varmasti tehdä sillä lauantaina on kuitenkin tiedossa visiitti Göteborgiin, jotta pääsee siskokin sen kokemaan. Perjantaina tehdään hyvin poikkeavaa pääsiäisruokaa, nimittäin sushia nam ja muutenkin näyttää ruoanlaittopuoli olevan melko lailla kunnossa. Jälkiruokana palvelee perinteinen pasha sekä uudempi tulokas pääsee kokeiluun, nimittäin ystävältäni saavan reseptin mukainen suklaa-juustokakku. Kuulostaa herkulliseslta, katsotaan miten se onnistuu!

Nyt jatkamaan valmistautumista, Miikan mukaan pitopalvelua :D Aika siistiltä täällä jo näyttää, mutta aina voi hieman parantaa. Eihän me Suomessa ikinä näin valmistauduta perheen visiittiin, mutta täällä se on hieman erilaista vieraita tullessa vaan monien viikkojen/kuukausien välin. Silloin haluaa panostaa enemmän kun on aikaa ja innostusta. Jeejeeee heippa! :)

26. maaliskuuta 2013

Piknik saaressa


Viime lauantaina päätin piristää iltapäivää kutsumalla pojat piknikille saareen. Eväät olivat kovin köyhät, mutta maistuivat hyvin pienen kävelylenkin jälkeen. Otettiin mukaan kuumaa kaakaota, suklaata ja itselleni yksi omena. Eipä siitä paljoa kertynyt, mutta ajatus oli hyvä ja herkut maistuivat laiturinnokalla istuessa. Aurinko oli juuri laskemassa ja maisemat olivat niin kauniit. Tajusin myöhemmin etten sitten tajunnut niitä kuvailla..



Mun pojat katselemassa merelle <3










Eilen alkoi uusi kivanoloinen kurssi ja tänään sitten toinen. Sen lisäksi tänään on vielä sen ruotsinkielisen kurssin toisen kurssityön esittely, apua! En ole kovin hyvin siihen kerennyt vielä valmistautua, mutta toivottavasti jonkun tuntuman siihen saisin vielä ennen esitystä. Eikai sitä kovin pahasti voi mokata, vai? Kaikesta selviää, tällä mennään! :)

24. maaliskuuta 2013

Viikon urheilut


Tällä viikolla on tullut juostua ahkerasti Rockyn kanssa, joten ajattelin, että voisin kirjata ylös minä päivänä on tullut tehtyä mitäkin. Huomasin samalla, että juoksu on ottanut salin paikkaa tämän viikon osalta sillä yleensä käyn salilla juoksun sijaan taas 3-4 krt/viikossa, ainakin Suomessa asuessani. Täälläkin tulee käytyä  siellä se 2-3 krt/viikossa sillon kuin on terveenä ollut :)





- SU  kuntosali
- MA juoksulenkki Rockyn kanssa + lihaskuntoa + venyttely
- TI    LEPO
- KE  juoksulenkki R:n kanssa + lihaskuntoa + venyttely
- TO  juoksulenkki R:n kanssa + venyttely
- PE   LEPO
- LA  LEPO
- SU  juoksulenkki R:n kanssa + lihaskuntoa +venyttely

Tänään oli tarkoitus mennä lenkille, mutta sen esti viime hetkellä migreenipaholainen ja päikkärit. Pöh! Juoksemisessa on kuitenkin tapahtunut edistystä, mutta salilla olisi voinut käydä ahkerammin. Se on jäänyt nyt väliin myös käytännnön seikkojen vuoksi  - ollessani pitkän päivän koululla, en voi mennä salille sen jälkeen enää Rockyn odottaessa kotona. Joten varsinkin nyt kun Miikka on ollut aina mukana keskustassa, olen pitkän koulupäivän takia jättänyt salin väliin. Tosin yleensä pyrin sinne aina menemään ja onneksi ensi viikolla näyttää taas hieman paremmalta vaikkakin loppuviikon osalta taitaa saleilu siirtyä vieraiden viihdyttämiseen. Voipi olla kuitenkin, että torstaina eksyttäisiin äidin kanssa kuntosalille ;)

Leppoisaa sunnuntaipäivää sinne!!

23. maaliskuuta 2013

Lainavaatteissa


Olen tässä viime päivinä pohtinut mukana olevia tavaroitani ja vaatteita ja miettinyt mitä niistä voisin lähettää äitini mukana kotiin. Koko alkukevään olin varma, että pääsiäisenä lähetän ainakin toppatakki takaisin Suomeen. Nyt en olisi siitä niin varma.. Kevään ottaessa takapakkia, en tiedä uskallanko ottaa mahdollisen syväjäätymisen riskin. Toppis on ollut mun tukena ja turvana tuiskussa ja viimassa, siihen on aina kiva kääriytyä :) Toisaalta se vie paljon tilaa oli missä oli, joten olisi todellakin positiviista ajattelen meidän kesäkuun muuttokuormaa, että joku niinkin iso kuin toppatakki ei olisi tilaa viemässä. Aavistan kuitenkin, että tämä päätös joutuu siirtymään viime metreille ensi viikolle. Täytynee tarkastella ahkerasti säätiedoituksia, jotta voi aavistella mitä keliä olisi luvassa tuleville viikoille.



Muiden tavaroiden osalta olen myös hieman hukassa. Vielä ei olla ihan siirrytty kevät/kesä -sesonkiin, joten olisi luonnotonta lähetellä farkkuja tai lämpimiä neuleita pois. Tuntuu, että kaikkea on tullut otettua niin rajallinen määrä mukaan ettei siitä oikeastaan ole tarve luopua. Makuupussit taitanee lähteä, niille ei ole näkyvissä tulevan käyttöä, joten vapautuupahan taas hieman lisää tilaa kaapista. Luulen, että voisin nappaista myös jonkun paljon käytetyn neuleen, sillä aika moni vaatekappale kyllästyttää tällä hetkellä. Kengissäkään ei ole potentiaalisia lähtijöitä, Uggit sain lähetettyä jo Miikan perheen mukana pois, joten seuraavaksi lämpimät kengät ovat vielä ahkerassa käytössä. Olisipa kevät edes himpun verran edempänä, joten voisin hyvillä mielin lähettää hieman enemmän tavaraa pois. Tosin ei se äidin matkalaukku taida ihan kaikkea ottaa vastaan :D

Pikkuhiljaa lista varmasti selkenee ja tiedän mitkä asiat olisivat tärkeimpiä lähettää etukäteen kotiin. Lisätila on aina tervetullutta ja toisaalta helpottaa hurjasti meidän paluuta. Tänne tullessa kun auto näytti oikeasti räjähtävän!! Tavoitteena olisi siis, ettei tarvitse tunkea paitoja ja lakanoita hieman avatusta ikkunasta sisään (sillä ovea ei voinut enää avata..) Tulipa testattua kuinka monta koloa yhdessä pienessä autossa onkaan!




Eilen hiihtelin menemään Miikan ihanan isolla ja lämpimällä hupparilla. Olen tosiaan hieman kyllästynyt tällä hetkellä omaan talvivaatevarastooni, joten bongasin tämän hyllyltä odottamassa käyttöä. Se olikin superrento paita ja sopi hyvin monen tunnin ryhmätyön tekoon. Saatiin se muuten valmiiksi PowerPointia myöten, joten enää tarvitsee esitellä työ tiistaina ja kurssin ensimmäinen osa on purkissa :)

Näihin aatoksiin jatkan lauantaipäivääni siivoamalla. Mahdollisesti lähdetään myös piknikille saareen ihastelemaan sulavaa jäätä ja maisemia. Täytynee keräillä paljon energiaa viikonlopun aikana, sillä ensi viikosta tuleekin vauhdikas! :)

21. maaliskuuta 2013

Kellogs Rice Krispies, se papistaa


Olin tulossa kirjottelemaan tänne kuulumisia kun Miikka patisti mukaan viemään suklaaherkkuja naapureille. He ovat tuoneet meille monesti jotain leipomaansa herkkua, joten ajateltiin että nyt kun kerrankin me olemme tehneet (eli Miikka teki) jotain, olisi kiva viedä sinnekin maistiaisiksi. No, tällä kertaa pikainen ovivisiitti venähti tunnin mittaiseksi höpöttelyksi eteisessä, jonka aikana kerettiin käydä perheen asiat läpi poikien vätystelystä heidän nuoruuteensa. Puheliasta sakkia ovat, huhheijaa :D

Nam nam nam, kuka haluaa? ;) Kyseessä on perinteiset suklaariisimuropallot, joissa on mm. riisimuroja, kookosrasvaa ja tomusokeria. Yksinkertaista, mutta herkullista.

 Käytiin lenkillä pojan kanssa, vitsi meillä on hyvä kunto kohta heh. Me heikommat tultiin ekan ympyrän jälkeen kotiin, kun Miikka jatkoi vielä vähän pidemmälle. Juoksemisesta Rockyn kanssa on niin tullut meidän pikkuperheen juttu. Nyt kun vielä itsekin saisi olon täysin normaaliksi niin jaksaisi ehkä juostakin hieman enemmän..






Niin ja nyt täällä on siistiä, että kelpaa vieraiden tulla :) Ei kun hetkinen.. Vielä pitää viikko odottaa! Saattaapi olla, että tarvitaan uusi imurointikerta vielä ennen, mutta perussiisteys on kasassa. Vielä voisi pestä lattiat joku päivä niin kiiltää sitten kaikki. Onneksi mulla on täällä ahkera siivoilija, koska itse olen päiväni käyttänyt lähinnä koulukirjojen parissa suunnitellen ohella syksyn opintoja Suomessa.

Eipä muuta, ha det så bra! :)

20. maaliskuuta 2013

Waiting for the spring to come

Lumista keskiviikkopäivää!

Tuntuu, että täälläkin ollaan menty hieman takapakkia tuon kevään suhteen, lunta on nimittäin tullut parina päivänä (onneksi vain pieni harso) ja tuuli on todella kylmää. Välillä alan ihan hermostua sille syväjäädyttävälle luonnonilmiölle :D Harva vaate sen pystyy täysin kuitenkaan blokkaamaan vaan aina se hyökkää jostain kolosesta takin alle. Kuitenkin tässä elellään jo ylipuoliväliä maaliskuusta, joten voisi pikkuhiljaa olettaa sen kevään saapuvan.


Eilinen sujui kertomani mukaan koululla aamusta iltaan. Sain samalla myös tulevan kahden kurssin tiedot ja kurssiaikataulut, jotka rustasin heti innoissani kalenteriin. Koululla rupean käymään nyt siis huikeat 3 kertaa viikossa! Nämä kurssit eivät olisi voineet paremmin loksahtaa kohdalleen. Kaikki alkavat vasta yhden kahden pintaan mikä sopii itselleni hyvin ottaen aamu-uneliaisuuden ja välimatkan huomioon, sekä keskiviikot ja perjantait ovat vapaata. Tiistaista tulee viikon rankin päivä kahden luennon putkella, jotka asettuivat heti peräkkäin alkaen yhdeltä ja päättyen seitsemältä. Sille päivälle lienee tärkein muistaa kunnon eväät, jotta jaksaa kunnolla ja energiataso pysyy tasaisena :)



Hyvä fiilis on muutenkin kyllä, eilinen seminaarikin meni hienosti ja sain ajatukseni kirjoista kerrottua melko tyydyttävästi omasta mielestäni. Olen huomannut ryhmädynamiikan kehittyneen melko paljon alusta ja pidän kovasti tytöistä, keiden kanssa teen toisen kurssityön yhdessä. Tulemme hyvin toimeen ja he ymmärtävät sanomisiani yllättävän hyvin. Mikä tärkeintä, heidän kanssa uskaltaa sanoa kaiken vaikka ei olisikaan lauseen alussa varma tuleeko siitä mitään ymmärrettävää.





















Tänään aion syventyä yksikseni ryhmätehtäväämme ja katsoa josko saisin kirjoitettua siihen hieman lisää perjantaita varten. Silloin viimeistelemme sen työn sekä teemme PowerPoint -esityksen siitä ensi viikon tiistain esitystä tukemaan. Yksi ryhmän jäsenestämme lähteepi maanantaina viikoksi Teneriffan auringon alle jättäen esitysvastuun meille kahdelle muulle. Tämä oli siis jo tiedossa alusta alkaen, mutta eipä se paljon lohduta kun pitäisi 15-20 minuutin esitys pitää, ruotsiksi.

Kunhan alkuviikon kolmesta koulupäivästä esitys mukaanlukien selviän, pääsen nauttimaan meidän pääsiäisvieraiden seurasta <3 Enää 8 päivää :)

18. maaliskuuta 2013

Lenkkeilevä koira


Heipsan!

Täällä kirjoittelee yksi päivän touhuista väsynyt tyttö, tänään on ollut kiva päivä :) Aamu alkoi meidän tapaan hitaasti torkuttaen vähän enemmän kuin tarve olisi. Suuntasimme Uddevallan kirjastoon lukemaan, joista nettiongelmien vuoksi oli pakko siirtyä kahvilaan -siis sinne ihanaan kahvilaan. Opiskelu + kahvit ilman kahvipullaa vaihtuikin sujuvasti lennossa kahvi+ pulla+ minimalistinen opiskelu yhdistelmään. Keskittyminen hälinässä ei ole allekirjoittaneen vahvuus eikä asiaa edistäneet kotona olleet nettikirjaston tunnukset.

Uusi paita testissä lauantaina, täytynee ottaa siitä parermpiä kuvia :)



Olin eilen lueskellut Baniinan blogista koiran kanssa juoksulenkkeilystä ja innostuin sitä testaamaan uudelleen. En ole mieltänyt Rockya varsinaisesti lenkkikoiraksi ikinä, mutta tänään sain toivoa siitä, että se olisikin mahdollista. Rocky hölkötteli todella nätisti vierellä kaikki juoksuosiot ja näytti nauttivan puuhastaan. Otettiin alussa ihan rennosti hölkkä-kävely-hölkkä -tyylillä kunnes lopulta juostiin hieman pidempi matka putkeen. Pitkä siitä lenkistä ei kokonaisuudessaan tullut, mutta hyvin nousi hiki pintaan ja oli kivaa. Olin tosi tyytyväinen siihen, että tuon pienen rääpäleenkin voi ottaa juoksemaan mukaan sillä olen kokenut sen todella turhauttavaksi käydä itse ensin juoksemassa ja sitten vielä käyttää koira siihen päälle. Jompi kumpi lenkki kärsii helposti siinä.

Seuraavat kuvat eivät ole tämän päivän lenkiltä vaan viikonlopulta jolloin käytiin poikien kanssa kävelemässä Ljungskilessä. Miikka ja Rocky käyvät välillä kahdestaan lenkeillä paikoissa, joissa en itse ole ikinä käynyt. Kuulen niistä vain yleensä puhetta jälkikäteen, joka tietysti herättää kiinnostukseni. Tämä alue oli yksi niistä, joten voin ruksia listasta yhden poikien salapaikan taas :D


 



Bongaa koira kuvasta :D




















Maanantai on siis alkanut meillä tosi leppoisissa merkeissä, huomenna päivä kuluukin aamusta iltaan Göteborgissa. Tiedossa on kahvitteluhetki eli "fika" vaihtareiden kanssa opintotoimistolla sekä seminaari iltapäivällä. Huomenna selviää siis tulevien kurssien aikataulutukset ja toivottavasti saan muutenkin niistä lisätietoa. Vähän jännittää kuinka paljon sitä koulua oikein tuleekaan, mutta eiköhän siitä selvitä! :)

17. maaliskuuta 2013

Kuvia kännykästä


Moikka!

Ajattelin, että voisi olla taas aika jakaa kännykästä löytyviä napsaisuja. Tämmöstä kaikkea sinne on muun muassa kertynyt..


1. Kysyin kaupassa missäköhän mahtaisi olla mantelimaitoa eli mandelmjölkiä  -tämän luo ohjattiin :D  








2. Meidän herkutteluhetki siellä ihanassa kahvilassa Uddevallassa mistä kerroin. Nam, mitä kakkuja!


3. Illan kynsienlaittotuokio. Pari viikkoa olen ihastellut ranskalaista manikyyriäni, nyt olisi tosin aika jo poistaa sekin. Rocky-poika halusi näköjään olla mukana köllimässä <3




   4. Ja näin taitavasti neiti levittää omaisuutensa kuntosalilla











5. Leffailua ja visiitti herkullisten ruokien äärelle. Ihana viikonloppu oli kaikin puolin!



6. Meidän nassuja, uudet korkkarit ja Suomi-herkkuja parhaimmillaan: ruisleipää ja karjalanpiirakkaa ei- niin-suomalaisella brie-juustolla. Tahdon tätä lisää!

Semmosta mahtui pariin viikkoon! Tänään mennään salille taasen ja  sen jälkeen olisi ajatuksissa mennä Rockyn kanssa kiertelemään Slottskogen-puistoon. Täällä on tullut vähän lunta maahan, pieni oli aika innoissaan siitä aamulenkillä :) Rentouttavaa sunnuntaita!

16. maaliskuuta 2013

Lauantaimoikat


Heipsan ja aurinkoista lauantaita!

Löysin uuden lelun jokunen päivä sitten -nimittäin Photoboothin. Aika hauska vempele, vaikka ei mitään uusinta teknologiaa varmasti olekaan. Se on ohjelma joka ottaa kuvan webkameralla ja mahdollistaa sen tallennuksen sekä  erilaisten efektien käytön. Ei tosiaan mikään hyvälaatuinen kuva, mutta aika näppärä kuitenkin! :)





Tämmönen pärstä täällä tällä hetkellä hengailee odottaen kovasti ruoan valmistumista. Käytiin kävelyllä Ljungskilen kukkuloilla nauttimassa auringosta ja melko lämpimästä säästä ja illaksi meillä on suunnitelmissa mennä Uddevallaan leffaan. Siellä menee 3D:nä juuri ensi-iltaan täällä päässyt Mahtava Oz -elokuva, jonne aiotaan suunnistaa. Nähtäväksi jää onko se englanniksi puhuttuna ruotsinkielisellä tekstityksellä vaiko mahdollisesti dubattuna.

Kivaa lauantaita!!

15. maaliskuuta 2013

Hampilekurin tuomio


Hengissä ollaan!! :) Couldn't be any happier! Mutta alku ei ollut niin lupaavaa...

Aamu valkeni melko varhain jo meille ja pääsin (jouduin..) istumaan hampilääkärin tuoliin. Diagnoosi oli pienen epäilyn jälkeen juurihoito eli pahin mitä kuvitella saattaa. Sain pienen hermoromahduksen ja aamupäivä menikin kotona täristessä. Tuntui, että kaikki ihmiset jotka ovat aihetta sivuneet ovat puhuneet tuskasta ja kauheudesta, joten odotusarvo ei ollut kovin suuri. Edessä oli yksi kamalammista päivistä pitkään aikaan. Hirveä se tunne, kun tekisit mitä vaan muuta kuin sitä jota on pakko -hammassäryt on vaan hoidettava kuntoon.

Kuva täältä


Kuitenkin mä selvisin siitä ja vielä kunnialla. Huh, niin suuri helpotus! Kyseessä ei ollut kuitenkaan mun älyttömän hyvä sietokyky, jota ei ole olemassa, vaan tarvittavan tiukka puudutus. Sitä tikattiin huulen sisälle sekä kitalakeen ihan kiitettävä määrä ja lisättiinkin vielä hetken päästä. Makasin siinä penkissä ihan liikumatta  ja pelkäsin mitä tuleman pitää. En ikinä voisi uskoa sanovani tätä, mutta ei sattunut yhtään! Siis olin just juurihoidossa, joka ei sattunut. Käsi ylös, kuka voi uskoa? Kokemus oli siis täysin kivuton ja tällä hetkellä odottelen kotona jälkikivun saapumista. Puudutuksen lähtiessä tulen varmasti kuitenkin tuntemaan mitä rääkkiä sille on tänään tehty, joten on parempi olla ilta rauhassa kotosalla.

Tämä muutti ratkaisevasti käsitystäni hammashoidosta, sillä olen huomannut selviäväni kaikesta lähes kivuitta silloin kun puudutusta osataan laittaa tarpeeksi. Kaksi edelliskertaa täällä ovat olleet kivuliaita sillä hampilekuri ei ole laittanut sitä puudutusta kun vasta viime hetkellä, kuten sillon ensimmäisellä kerralla. Kuulemma on tarpeellista tietää, millon sattuu eli missä kohtaa hammasta on ongelmia. Puudutuksen ja ystävällisien hammaslääkärien sekä -hoitajien avulla voi kuitenkin saada hyvän hammaslääkärikokemuksen ja sen olon, että menee sinne hyvillä mielin seuraavallakin kerralla. Se jos joku vasta on tärkeätä :)

Huh tulipas kirjoitettua paljon näistä hammasasioista, mutta ne nyt ovat pyörineet melko tehokkaasti päässä viimeisen vuorokauden sisään. Samalla haluan myös kannustaa muita tarkistuttamaan säännöllisin väliajoin hampaansa, jotta säästyisi suuremmilta porailuilta tai tässä tapauksessa juurihoidolta. Ainahan hyvä hammashoitokaan ei ongelmilta pelasta, mutta sillä pystyy monta ikävää tilannetta ehkäisemään. Nyt siis kaikki kipinkapin hampilääkäriin, jos edelliskerrasta on aikaa!


14. maaliskuuta 2013

Päivän kuulumisia


Tänään on ollut touhukas päivä ja saatiin paljon kaikkea aikaiseksi - käytiin kirjastossa lukemassa, kierreltiin kaupungilla, käytiin täyttämässä jääkaappi ja tehtiin herkkuruokaa. Ja eihän me Rockya unohdettu vaan käytiin reippaalla tunninmittaisella päiväkävelyllä meidän vieressä sijaitsevalla, mutta kuitenkin meille vielä tuntemattomana olleelle asuinalueella. Löydettiin eräs hiekkatie, joka johdatti isolta tieltä näkyvän alueen taakse ja sitä kautta pääsimme tutustumaan siellä sijaitsevaan ympäristöön. Ihan parasta löytää uusia alueita, olen aina vallan fiiliksissä sillon!




Kirjastokäynti suuntautui tänään ensimmäistä kertaa Uddevallan kirjastoon, joka sijaitsee reilun vartin päästä meidän kotoa. Uddevalla on meidän lähikaupunkia/kylää isompi paikka ja pääsi tänään paremmin oikeuksiinsa kuin yhtenä lauantaisena iltana meidän Ruotsiin muuton jälkeen. Päätettiin silloin aikaisemmin tosiaan lauantaina neljän jälkeen lähteä tutustumaan kyseiseen paikkaan ja ei ihme ettei oikein viehättänyt. Kyse oli pimeästä tammikuusta ja kaupungista, jossa suurin osa kaupoista oli jo siihen aikaan kiinni. Ei napannut yhtään ja näin ollen ei ole tullut siellä uudestaan käytyä, kuinka hölmöä. Tänään saatiin aikaiseksi sinne kuitenkin lähteä hetkeksi opiskelemaan ja minä ainakin meinaan siellä uudestaankin käydä. Se onkin mukavanoloinen paikka, jossa on ihmisiä vaikka kuinka! Kaupungin välissä kulkee joki ja löydettiin yksi erittäin viihtyisä kahvilakin. Harmitti kovasti etten kameraa ollut ottanut mukaan, sillä se kahvila olisi ollut kiva ikuistaa. Ja ne herkut, nams! Ehkä joku toinen kerta sitten :)

Arvatkaas muuten mikä odottaa aamulla? Hammaslääkäri taasen..:( Joudun keskiviikkona soittamaan sinne ja pyytämään aikaistamaan kahden viikon päässä odottavaa tarkistusaikaa. En pysty ollenkaan syömään korjatulla hampaalla ja nyt se on alkanut tykyttämään ihan itsekseenkin. Olen melko kauhuissani mitä aamulla tulee tapahtumaan ja harkitsen kuolemaa jo ennen. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin toimia edelliskertaa fiksummin ja kirjoittaa kaikki tärkeimmät hammashoitoon liittyvät sanat ruotsiksi, jotta ymmärtäisikin jotain siitä mitä tehdään. Viimeksi kun meni niin moni asia ohi, kun ei siihen sanastoon ollut yhtään perehtynyt.

Lekuri odottaa aamulla jo klo 7.45(!), joten ajattelin tehdä smoothie-aamupalan valmiiksi odottamaan ja viikkaan vaatteet joihin voin hypätä. Ehkä näin on mahdollista selvitä ajoissa paikalle.

Wish me luck!! Kerron tilanteesta sitten joskus, jos tästä selviän hengissä :D

13. maaliskuuta 2013

I see blue




Tässäpä viime viikkoista asua kun lähdettiin muistaakseni koululla käymään. :)


Lakkasin pitkästä aikaa ranskalaisen manikyyrin itse, huh olipas vaikeeta. Viimeksi taisin saman näperryksen tehdä varmaankin yli kolmisen vuotta sitten, kauan siitä ainakin on. Nuorempana väkersin sitä aika usein, mutta jostain syystä se on nyt jäänyt. Pohdiskelin kynsilakkalaatikolla minkä värin valitsisisin ja mikään ei yllättäen sytyttänyt. Näin ollen päätin kokeilla vanhoja taitoja ja ei sitä ihan ruosteessa oltu. Aika kivat tuli musta!




Alkuviikon päivät menevät aikalailla koulupuuhissa, katotaan josko loppuviikosta tekisi jotain hieman jännempää. Puhuttiin tossa jokunen päivä, että voisi käydä tarkistamassa Uddevallan leffateatterin. Siinä olisi puuhaa vaikka perjantai-illalle! Muita haaveissa olevia juttuja ovat issikkavaellus, golffailu hallissa, luistelu, uiminen ym. Listattiin niitä ylös, jotta jotain tulisi toteutettuakin :)

Sitten kun vielä tietäisi mikä ihme on issikkavaellus ruotsiksi, ehdotuksia saa antaa. :D Oikein kivaa keskiviikkoa!

11. maaliskuuta 2013

Urheilupäivitystä


Mulla on ollut niin ikävä urheilua. Kolmen viikon lämpöilyn jälkeen päätin viime viikon lopulla vihdoin käydä terveydenhoitajalla tarkistamassa tilanteen. En ole ikinä urheillut kipeänä vaikka tässä tilanteessa se tarkoitti ihan pientä lämmönnousua vain. Jos olo ei ole täysin normaali, koen että on parempi levätä ja maksimissaan käydä pitkillä kävelyillä. Kuitenkin kolme viikkoa on jo liikaa, varsinkin jos niistä kaksi viikkoa ei ole mitään muita oireita kuin lämmönnousu. Kävinpä siis tarkistuttamassa tilanteen ja sain luvan urheiluun!

Lekurilla otettiin sormenpäästä verinäyte, joka pääsi jonnekin pikatestiin. Testi ei osoittanut tulesdusarvoissa muutosta, joten kyse ei ole bakteerista jota voisi lääkitä vaan kyse lienee viruksesta, joka menee ajallaan ohi. Sanottiin, että saan siis alkaa käydä kuntoilemassa oman jaksamisen mukaan. Me so happy!! :)

Rakastan käydä salilla, se tuo niin paljon hyvää mieltä ja energiaa. En innostu aina sinne lähtemistä, mutta kertaakaan en ole sieltä huonommalla mielellä lähtenyt. Näin ollen tämä uutinen piristi tosissaan viime torstaipäivääni ja olin siitä myös iloinen, että sain vihdoin käytyä tarkistuttamassa asian. Nyt olen tämän jälkeen käynyt kahdesti salilla ja voin ikäväkseni kertoa, että ei se olo ihan normaali ole kyllä. Kroppa on enemmänkin kylmänhikinen ja jaksaminen melko mitätöntä. Kuitenkaan olo ei ole niin huono, että jättäisin väliin joten en lannistu  vaan aion käydä rauhallisesti niin kauan kuin tätä lämpöilyä kestää. Kai se on parempi edes vähän jotain aerobista tehdä, kevyt lihaskunto-osuus ja pitkät venyttelyt. Tekee hyvää vaikka sitten vain mielelle :)

Mutta tosissaan odotan jo sitä kun pääsee tekemään kunnolla salille, niin että sieltä lähtiessä on vaikeuksia kävellä portaissa. Se fiilis, kun on antanut kaikkensa on vaan niin mahtava. Milloin, oi milloin pääsen sen taas kokemaan? Hitsin flunssat sun muut, me ei olla kavereita kyllä..

10. maaliskuuta 2013

What a weekend!


Heissan!

Olipas ihana viikonloppu kaikin puolin :) Oli kiva vastaanottaa vieraita ja esitellä Göteborgia. Ajeltiin autolla kaupunkin reuna-alueita, käveltiin ydinkeskustassa ja piipahdettiin kahvilassa. Kierreltiin myös hieman kauppoja, mutta enemmänkin huvin vuoksi kuin shoppailumielessä. Tosin hupiahan sekin on!

Lauantai-ilta huipentui tosiaan mun joululahjan käyttöön, joten pääsin syömään, leffaan katsomaan Anna Kareninaa (arvatkaa kuka valitsi) sekä hotelliin yöksi. Otin jokusen määrän kuvia, mitä jaan nyt sitten teillekin niin saatte vähän tuntumaa millasta oli :)



Meidän huoneemme nimi, mites toi teksti?! Tosi kiva, että saatiin joku hedelmällisyyttä aiheuttava huone :D Vinkki universumilta vai mitä..


 Väsähtänyt tyttö iltapäivällä, odottamassa pientä lepohetkeä ja illan hurvitteluja.





 Äiti, katso! Mikäs liike se siellä odottaa ;)


 Valmistautumista iltaa varten ja jalkojen lepuuttelua päivän kävelyn jälkeen.


Ja mitäs sitä eksyikään päälle.. Halusin käyttää heti uutta jakkuani ja niinpä se pääsikin koeajolleen, ei sinisten farkkujen kanssa, vaan sinisen mekon. Itse ainakin tykkäsin yhdistelmästä, mitäs mieltä olette? Näillä vermeillä voisi melkein mennä mihin vain juhliin, mutta mulla nyt vaan sattui olemaan fiilis laittaa jotain vähän hienompaa päälle. Poikakin laittoi puvuntakin ja näytti komealta ainakin mun silmissä ;)



Ravintolaksi valikoitui Avenyn-kadulla sijaitseva Miss Sophie, joka osoittautui aivan huipuksi. Söin siellä yhden parhaista annoksista ikinä, maissikanaa ja vihanneksia, eikä siinä viinissäkään valittamista ollut. Ensimmäinen viini, jota olisin voinut juoda rajattoman määrän. Nyt tajuan, miksi niin moni hehkuttaa viinejä! Itselläni tämä maistelutaival on vielä aluillaan eikä varmasti etene kovin hyvin valitsemalla niitä halvimpia viinejä (kröhöm..) Pitäisiköhän välillä hieman panostaa enemmän?

Mutta siis mahtava viikonloppu oli ensin Miikan perheen kera ja sitten jatkuen vielä kahden kesken. Kiitos kulta vielä, jos eksyt tätä lukemaan. Voin vastaanottaa samanlaisen lahjan ensi vuonnakin <3 Käytiin aamulla syömässä mahat täyteen kattavassa aamiaisbuffetissa ja pienen levon jälkeen käytiin vielä salilla. Nyt kotosalla aivan uupuneenä kaikesta :D Väsy painaa, mutta onneksi tänään voi ottaa vielä lungisti!

Toivottavasti teilläkin oli kiva viikonloppu! Saapi kertoilla kuulumisia, jos kerkiää :)