16. joulukuuta 2012

Sunnuntain pikavisiitti Göteborgiin

Huh mikä päivä!

Miltäs kuulostaa 4 lentoa yhteen päivään sekä siihen vielä päälle pari tuntia autossa? Se taitaa kuulostaa aika lailla mun ja Miikan tältä päivältä.. Siihen vielä kolmen tunnin yöunet eteen niin ei ihme jos aivot olivat hieman jäässä osan aikaa päivästä.

Takana on siis pitkä ja tapahtumarikas päivä. Kaikki lähti siitä kun Miikan vanhemmat halusivat olla niinkin avuliaita kuin viedä etukäteen osan meidän kuormasta tulevaan puolenvuoden kotiimme Göteborgiin. Se reissu tuli viemään kokonaisuudessaan viikonlopun ja me ei nopealla varoitusajalla pystytty järjestämään koko viikonloppua vapaaksi. Sunnuntai oli molemmilla kuitenkin vapaa, joten sovittiin, että tullaan lentämällä perästä. Oltiin onnekkaita kun Miikan isä tarjosi nämä saamillaan lentopisteillä :)








Voisin kertoa jotain siitä meidän tulevasta kodista. Se sijaitsee tarkemmin Ljungskilessä, joka on
Göteborgista junalla n.45 minuuttia pohjoiseen. Göteborgin keskustasta kun ei tuntunut löytyvän sopivaa asuntoa, niin todettiin, että se matka ei tule olemaan ongelma varsinkin kun meillä on auto ja junat kulkee. Muutenkin ne maastot koiran kanssa ulkoiluun on mahtavat.


Asunto on noin 35 neliötä ja on siis erillistalo. Se on niiiin söpö! Otin hieman kuvia siitä, joista näkyy minkä tyyppinen kämppä on kyseessä.




Olkkarista on maisemat merelle, ei paha ;) Kevättä vaan odotellessa kun tää ruskea lumi ei kuitenkaan anna maisemille täysin oikeutusta. Keittiö on ihan näppärä vaikka siitä puuttuukin uuni. Siellä pystyy varmasti jotain kokkailemaankin! Eteinen on pikkuinen ja tästä kuvasta oikealla on siis ulko-ovi ja vasemmalla kylpyhuone. Makkari on myös erikseen. Tää kämppä oli tosi kotoisa, siisti ja uudenoloinen. Se on melko kompakti kokonaisuus, kaikki löytyy pienessä koossa. Tykkäsin kovasti!!

Tänne me siis lähdetään parin viikon päästä, en malta odottaa! :)

-Rosita




4 kommenttia:

  1. Kivannäköstä ja merimaisematkin, aikamoista! Ootko varma, ettei toi yksi mikronnäköinen pömpeli keittiössä ole semmonen miniuuni? Vaiko mikro vaan? Noo, kyllä sitä puol vuotta kokkaa hellallakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin! Olin kanssa eka varma, että se mikro olisi samalla myös miniuuni. Siinähän on samanlainen kahva kuin uuneissa. Eipä ollut kuitenkaan, ihan perusmikro kyseessä. Ilmeisesti me saataisiin käyttää sitten vuokranantajien uunia (hah) tai jotain. Ehkä me selvitään siis ilman ;)

      Poista
  2. Huh mikä päivä, mutta on tosi sulkku kämppä!

    Jonna

    VastaaPoista
  3. Joo siis heti kun astuttiin sisään niin tuli kotoisa olo. Nyt on jo ikävä takaisin, onneksi kohta päästään kotiutumaan sinne :)

    VastaaPoista

Jätähän viestiä käynnistäsi :)