9. joulukuuta 2012

Glögiläksiäiset

Moikka!

Eilen pidettiin tosissaan glögiläksiäiset muutamalle ystävälle meidän lähdön kunniaksi. Ajatuksissa ei ollut mitään sen suurempaa, kunhan tehdä jotain pientä purtavaa ja kutsua ystäviä koolle, jotta näkisi heitä vielä illanistujaisten merkeissä. Osa ei luonnollisestikaan päässyt tulemaan, mutta saapuneiden kanssa oli tosi mukava ilta ja kiva, että kerrankin oli aika intiimi tunnelma. Yleensä innostun kutsumaan enemmän kavereita ja silloin voi helposti käydä niin ettei kerkeäkään juttelemaan kaikkien kanssa niin kuin toivoisi. Nyt kuitenkin kaikki meni ihan nappiin ja oli leppoisa meininki :)




Ruoan puolesta oli tarkoitus tällä kertaa ottaa vähän rennommin, mutta eihän se ihan putkeen mennyt. Taas oli jotenkin kehittynyt suuret suunnitelmat ja tuli juostua keittiössä aika kovasti viimeisinä tunteina ennen vieraiden tuloa. Tykkään jotenkin itse paljon siitä, että on erilaisia suolaisia ja makeita tarjolla ja siksi harvemmin tyydyn vain yksiin vaihtoehtoihin. Hyvä yritys siis, mutta kyllähän sitä taas innostuttiin.. Tarjolla oli suolaiselta puolelta mozzarella- tomaattipiirakkaa ja lämpimiä voileipiä sekä kinkku- että tonnikalatäytteellä. Sen lisäksi löytyi vihanneksia ja dippiä. Makealta puolelta löytyi jouluiseen tapaan torttuja sekä suklaakakku. Löysin sen ohjeen Yhteishyvä lehdestä ja suklaan ystävänä innostuin heti. Ohje ei ollut käytännössä kovin hyvin kirjoitettu (eikä ulkonäkö ilman mansikoita olisi ollut kovinkaan hieno), mutta makuhan se on tärkein ja se maistui ainakin mulle hyvin!













                     



Tänään olisi tarkoituksena saada hieman muuttopakkailuja edistettyä. Se on toistaiseksi edennyt vielä aika hitaasti, syynä lienee se ettei tiedä mistä aloittaa. Toiseksi myös välttelen kovasti ajelehtivia pahvilaatikkoja, joten eipä tule sitten mitään pakkailtuakaan. Kohta tulee jo kiire, joten selittelyt voisi pikkuhiljaa unohtaa ;)


Mukavaa sunnuntaita,
Rosita

2 kommenttia:

  1. Nam nam mullekin vois tota suklaakakkua tehdä :) Kiva, että meni kekkerit hyvin, infoile kun tiiät niistä opintoasioista..

    VastaaPoista
  2. Säästän sen ohjeen kyllä, ehkä säkin saat joskus ;) Kunnon kaloripommi tosin, mutta kohta haen jääkaapista sen viimeisenkin palasen nam. Tänään soittelin koululle plus eilen laitoin meiliä, mutta ei vastattu.. Huomenna uusi pommitus päälle!

    VastaaPoista

Jätähän viestiä käynnistäsi :)